Desucon

Siinä missä viime Traconissa lähinnä ujosti raotin ovea cosplayn maailmaan, nyt voisin sanoa saaneeni kyseisen kulkuväylän jo ihan reilusti avatuksi. Desuconinhan ei ensin pitänyt olla suunnitelmissani mukana lopulta ollenkaan: olisi tullut (varmasti myös työnantajan mielestä) vähän liikaa peräkkäistä reissaamista ja ohjelmaa, mua kun ei huvittanut pilata jo kauan tiedossa ollutta konserttiristeilyä sillä, että olisin jo sille lähtiessäni kuolemanväsynyt huideltuani pari edellistä päivää ja yötä muilla matkoilla. Kun kuitenkin huomasin työvuorolistastani että kyseisen viikonlopun sunnuntai ammotti tyhjänä vapauttaan, aloin väkisinkin harkita ihan vain päiväreissua Desuun. Ai höh, se olikin jo loppuunmyyty. Mutta ai, huuto.netissä joku myykin lippuaan näköjään jopa järkevään hintaan, no, kai sitä voisi kokeilla. Lopulta onni suosikin niin paljon, että sain Aniki.fin kautta hommattua lipun ilman huutokuumotuksia ja vielä alkuperäiseen hintaan, ai että, jes!

Puvun kasaaminen oltiin aloitettu varmuuden vuoksi jo ennen kuin tapahtumaan löytyi edes sitä lippua - joo, jos ideat haluaa toteuttaa niin sitten ideat haluaa toteuttaa. Koko homman kanssa oltiin kuitenkin alunperinkin niin myöhään liikkeellä ettei cossin valmistamiselle jäänyt kovin paljoa aikaa, mutta ei huolta, sillä hätiin saatiin ammattilainen! Keskelle viikkoa sattunut vapaapäiväryppääni täyttyi luovasta ahertamisesta, kun suuntasin pariksi päiväksi Turkuun Miran hoteisiin, missä kangasshoppailimme ja ompelimme menemään milloin massiivisen wizard rock -soittolistan, milloin Stratovariuksen tahtiin (ei nyt siis ihan kirjaimellisesti tuon jälkimmäisen kohdalla, hei please :D). Ja hyvä naiset, herrat sekä kaikki siltä väliltä, tässä komeilisikin nyt innostuksen, kiireen ja yhteistyön (epä)pyhän liiton hedelmä, Ariel-asuni!

Ajatus kyseisen hahmon valinnasta syntyi ihan vain siitä, kun törmäsin jossain kuvaan merenneidostamme ihmismuodossaan, ja sain todeta että hänen vaatteensa näyttivät ihanammilta kuin muistinkaan (en siis tietenkään pidä yhtään esim. ruseteista, en yhtään). Mitään kovin syvällistä tässä ei siis ollut taustalla, vaikka toki olen tykännyt elokuvasta varsinkin lapsena kai ihan paljonkin.
(Tähän mennessä jo melkein kokonaan haalistuneesta) punaisesta kuontalostani sen verran, että itse hieman vierastan peruukkeja. Ne tietenkin ovat useimmissa tapauksissa melkeinpä välttämättömyys jos ei omista hahmon kanssa samanlaista tukkaa tai halua sellaista ihan oikeastikin itselleen, mutta ne (ainakin mahdollisesti ei-kalliimmasta päästä olevat yksilöt) näyttävät vain usein aika epäaidoilta. No joo, siis varsinkin piirroshahmoillahan on tietysti yleensä niiin luonnollisen näköiset hiukset muutenkin, mutta u know what I mean, näyttävät ne kuitenkin niiden omilta. Mulle oli alusta lähtien selvää että käytän hyödykseni blondattua tukkaani ja leikin vähän shokkiväreillä, ja vaikka jossain vaiheessa sainkin todeta että peruukki kyllä helpottaisi elämää, eipä hyvää sellaista olisi ehtinyt hankkimaankaan tuossa ajassa. Näin oli valitettavasti myös pidennysten kanssa: omat hiukseni nyt ovat aika kaukana Arielin tukan pituudesta ja paksuudesta joten jonkinlainen jatke kuului suunnitelmiin, mutta kun ei löydy tarpeeksi sopivaa ja järkevän hintaista tarpeeksi nopeasti, niin sitten ei löydy. Kaikkea ei voi saada!
Cossissa myös yhden vaatteen kanssa kävi niin, ettei lopputulos ehkä näyttänyt aivan ensin tarkoitetulta: tumma, ns. korsettiosuushan on säästösyistä ommeltu kirppiksen muutaman euron hintaisen, jo valmiiksi ei-niin-hyvin istuvan korsettitopin päälle aikataulun ollessa tiukahko, joten kyseessä ei suinkaan olleet puutteet tekijän taidoissa vaan olosuhteissa. Vaate ei ihan toivotulla tavalla korostanut ainutta hyvää ainakin kaikkeen muuhun verrattuna ihan hyvässä jamassa pysynyttä kohtaa kropassani eli vyötäröä, mikä tietysti harmitti (taas ihan epäluonnollisen kapean uuman omistavaa hahmoa cossatessa - kiitos Disney...). Eipä siihenkään nyt silti kuole, ja leveä hameosa onneksi kompensoi asiaa. Kokonaisuudessaan olin ja olen pukuun kuitenkin toosi tyytyväinen, ja ei voi kun sanoa täälläkin että todella paljon kiitoksia siinä auttamisesta Miralle! Vaikka paitaosuus mulla oli jo omasta takaa, noinkin simppelissä asussa riitti tällaisen maallikon näkökulmasta yllättävän paljon hommaa, tyllialushameet ja kaikki, ja en tiedä kuinka olisin onnistunut siinä yksinäni. Yhdessä tekemisen rajallinen aika varmisti myös sen, ettei mitään suurta hommaa jätetty viime tippaan - itseni tuntien olen oikeasti melkein yllättynyt, etteivät fiilikseni olleet vähän ennen tapahtumaa tällaiset. :D

Saavuin Lahteen sunnuntaina yhdeltätoista (note to self: jos joudut meikkaamaan junassa, mikä tosiaan ei ole hauskaa valmiiksikaan, varmista nyt hyvä ihminen että mukana on kaikki tarvittavat välineet...), ja Sibeliustalolle pääsin vajaata puolta tuntia myöhemmin. Hame matkusti rypistymisenehkäisyllisistä syistä pukupussissa jonka mukanakiikuttaminen hieman turhautti, sillä olisin jo halunnut päästä vielä cossin kannalta vallinneesta puolipukeisuudestani eroon. Pääkallopaikalle saapuessa olinkin siis sekä helpottunut että innoissani, kunnes huomasin jotain, mikä veti fiiliksen saman tien todella alas. Olin noussut viimeisimmästä kulkuneuvostani eli bussista pois melko vauhdilla kuljettajan hieman viiveellä tulleiden ohjeiden vuoksi, ja nyt siis tajusinkin, ettei vielä aiemmin mukana kantamani takki enää ollutkaan mukana. Siis takki, jonka bongasin vuonna 2011 Backstreetin alerekiltä jossa niitä oli se yksi ainut kappale; takki, joka oli ollut suosikkini melkeinpä siitä lähtien ja jonka löytämisestä pidin itseäni todella onnekkaana. Vaatteet ovat mulle aika paljon muutakin kuin välineitä suojautua kylmältä ja peittää alastomuutta, ja kyseinen takki jos joku oli omaan silmääni tyylikäs, omintakeinen sekä vielä ihan mukavakin. Ja vielä katkeruutta sakeuttaakseni, ensin en korkeahkojen lämpöasteiden vuoksi edes aikonut ottaa reissuun mukaan minkäänlaista takkia ennen kuin kyytini juna-asemalle sitä varoiksi ehdotti, ja siinäkin vielä mietin hieman kevyempää vaihtoehtoa, mutta päädyin lopulta tuohon ihan vain koska se oli sillä hetkellä lähempänä. Että niin. Meni kyllä muutama hetki ennen kun sain kasattua itseni, mutta lopulta auttoi kun ajatteli ettei se takki nyt ole maailmasta kadonnut, ja löytötavaratoimistot ovat olemassa ja pienen googlailun perusteella sentään jo seuraavana päivänä tavoitettavissa. Ja olisi se nyt ollut kaiken vaivan, ajan ja rahankin vuoksi aika nesteinen juttu, jos olisin antanut päiväni mennä pilalle syystä jolle en sillä hetkellä voinut mitään, niin paljon kuin se harmittikin. Pää pystyyn!

Rannekkeen saamisen kautta ensiksi pukuhuoneeseen laittamaan viimein täysi tällinki päälle, sitten kamat narikkaan ja eikun kiertelemään! Sibeliustalo oli ehkä hieman pienempi kuin olin odottanut, tai tuntui että sellaista isoa, alavaa tilaa paikassa oli lähinnä tuon yhden halliaulaminkälie verran, mutta eipä siinä mitään. Aika pian tsekkasin taidekujan sekä kirppispöydät mitään ostettavaa kuitenkaan löytämättä, ja niillä vaiheilla sain ensimmäistä kertaa huomiota muilta ihmisiltä, kun kaksi todella nuoren näköistä tyttöä kysyivät, saisivatko halata mua. Ai niin, conikulttuuriin kuuluu tämäkin. Ihan söpöä, ilman muuta suostuin!
Ihmisten cossien bongailu ja ihastelu oli erityisesti odottamani asia, vaikka taas näki, ettei animetietämykseni huomattavan rajallisuuden vuoksi läheskään kaikkia hahmoja tai edes niiden edustamia sarjoja voinut millään tunnistaa. Ei se kuitenkaan mitään, sillä tuttuakin riitti länsimaisten juttujen lisäksi myös niissä itäisemmissä, ja olen mä Japani-hommeleidenkin suhteen sentään viime Traconin aikoja sivistyneempi. Katsottu on Evangelionien ja Ouranien lisäksi tietenkin mm. Shingeki No Kyojinia (tosi hyvä!) ja Tokyo Ghoulia, joiden cossaajia tuolta kyllä löytyi, Free!:stä puhumattakaan. "Uimajonneja" tuli vastaan sen verran paljon, etten todellakaan jaksanut käydä kuvaamassa jokaista Matsuoka Riniä ja kumppaneita (sanan monessa merkityksessä).

...mutta vähän nyt edes Reitä ja Nagisaa. Paricossit oikeansorttisilla pituussuhteilla näyttävät kyllä hyvältä!

...ja vähän vielä Sousukea. Siis katsokaa nyt, miehen cossaamana!

Pakollinen SNK eli Shingeki No Kyojin eli Attack On Titan -kuvaus!

Tämän (tai seuraavien kavereiden) tuttuudesta nyt ei tarvitse puhuakaan...

Ja vähän Elsaa!

Olisinkohan ehtinyt pyöriä tuolla noin tunnin ajan, kunnes sain kuulla jo monesti esittämäni kysymyksen nyt multa itseltäni kysyttynä: "Anteeks, saisinko ottaa susta kuvan?" Oh my! Aika tunnettua (tosin ilman pyrstöä ja simpukoita ei ihan yhtä helposti tunnistettavaa) hahmoa cossatessa olin kyllä ajatellut, että eiköhän nyt muakin ainakin yksi ihminen pyydä saada kuvata - tilanne oli kuitenkin niin uusi, että kyllä siinä tunsi itsensä yllättyneeksi. Ja tietysti otetuksi! Onneksi hahmolle ominaiseen poseeraukseen riittänee kun hymyilee ja yrittää näyttää söpöltä, sillä haastavampia juttuja mun täytyy todellakin harjoitella etukäteen. :D Kuvaaja räpsäisi pyynnöstäni kuvan vielä omallakin kamerallani, niin sainpahan samalla jonkinlaista muistoa itsellenikin.

Toisin kuin Traconissa, ainakaan nyt sunnuntaina Desussa ei rakennuksen ulkopuolella ollut järjestettynä minkäänlaista ohjelmaa tai pidetty esim. kojuja, ja ehkä ihan hyvä niin. Koko ajan kävi ihan kamala tuuli, ja jos välillä tekikin mieli käydä pihalla vaikka vähän vilvoittelemassa, sieltä kyllä tultiin hetkessä takaisin. Hame toki hulmusi nätisti, ja täytyy muunkin päivän osalta sanoa että viihdyin siinä tosi hyvin! Eivät ne tarhaiän prinsessatouhut näköjään lähdekään tytöstä niin helpolla, hehheh.

Puheohjelmista sen verran, että sunnuntain puolella ohjelmistossa ei ollut itselleni mitään pakollista, pikemminkin hyvä jos yhtään mitään kiinnostavaa. Pelkkään kiertelyyn vähän jo kyllästyneenä päädyin kuitenkin (aika ex tempore ja muutamaa minuuttia myöhässä) Cosplayn ongelmanratkaisu ja sen hullut soveltamiset -paneeliin, jonne mahtuikin vielä mukaan. Ja onneksi niin! Oli kyllä ihan hauskaa ja mielenkiintoista kuultavaa, ja vaikka tuntui että tuolla istumanani aikana ehdin kuulla ehkä enemmän panelistien kertomuksia omista kokemuksistaan kuin lopulta niin paljon niitä vinkkejä ja neuvoja eri ongelmiin, oli ne tarinat todella viihdyttävällä tavalla kerrottu. :D Omaa tyhmyyttäni lähdin tuolta jo ihan turhan aikaisin pois, sillä tungoksen välttääkseni poistuin jo vähän ennen tilaisuuden "loppua" ja vasta jälkikäteen huomasin, että sehän olisikin jatkunut vielä puoli tuntia luulemaani pidempään. No, eipä siinä, mukavasti katkaisi päivää tuo kolmen vartinkin asiaohjelmatuokio!

Monissa tapahtumissa tarve syödä tuntuu olevan välttämätön paha ja jotain, mikä tulisi saada vain mahdollisimman helposti murheesta pois. Desuconissa asia hoitui todella kätevästi Sibeliustalon ravintolan lounastarjoilun avulla: raha tiskiin ja niin paljon riisiä, kana-kasviswokkia ja salaattia lautaselle kuin vain mieli tekee ja mahtuu. Melkein kympin hintahan nyt ei tietenkään ollut asiassa paras puoli, mutta ennemmin sen verran kunnon ruoasta kuin vaikka vitonen jostain kämäisestä hampurilaisesta. Ilmaisella kuvauspisteellä jossain vaiheessa asioituani tuon saattoi ajatella ansaitsevansakin. :D Siitä tosiaan sen verran, etten muista ihan tarkkaan missä kohtaa siellä käväisin, mutta penkillä vuoroani odottaessa tuli taas mieleen että kaikkialle sitä päätyykin. No, mikäs siinä viereisestä karaokehuoneesta kuuluvia laulutulkintoja kuunnellessa. Itse kuvaushetki ei ehkä ollut itselleni mikään kaikkein luonnollisin tilanne, mutta ainakin yksi (= postauksen ensimmäinen) otos onnistui ihan kivasti, mikä pointtina nyt olikin. Kai siihen taustakankaan ja kameran välissä olemiseenkin voi oppia, ja tuonkin nyt kerran kokeneena ensi kerralla tuntuu varmaan jo paljon iisimmältä! 

Karaokehuone jäi multa vierailematta, laulutaito 0, mutta myyntipöytäsalin kävin vielä ennen päättäjäisiä kiertelemässä. Mitään tarpeeksi ihmeellistä ostettavaa ei kyllä löytynyt, mutta ehkä joskus parempi sekin kuin se ainainen valinnanvaikeus useamman ihanan korun välillä. 

Loppupäivän kuvapläjäys:

Titaanipyjama oli jotain hienoa ja hämmentävää. :D Voikohan tuossa nukkuessa oikeasti nähdä muuta kuin painajaisia? 

Kamerani pahoittelee ylivalottunutta kuvaa - so much for Canon HD, hahah get it... :'D

Olen katsonut Tokyo Ghoulista vain ensimmäisen kauden enkä muista siitä läheskään kaikkea, mutten yhtään ihmettele miksi nämä Kaneki ja Rize saivat poseerata kuvaajille pitkään ja varmasti moneen otteeseen! Vaikuttava aikaansaannos tuo led-valaistu kagune.

Cossikaima ja Pärsky! Tämä Ariel oli kyllä löytänyt ihan hyvännäköisen peruukin.

Tämä olento tuli tarjoamaan halia minullekin, ja ei voi väittää ettenkö vaikka takkiepisodin vuoksi olisi sellaista tarvinnutkin. :D

Tyylikäs herra, eikö?

Päättäjäisten seuraaminen oli ohjelmassani ensin pienellä kysymysmerkillä, mutta kun koko pytinkiä oltiin niiden alkamiseen mennessä kierretty jo aika paljon ja kuviakin räpsitty, niin mitäpä siinä enää muutakaan sen sijasta. Tilaisuus ei ollut mikään ihan hirveän tapahtumarikas, mutta kuultiin ja nähtiin siellä kiitosten lisäksi kunniavieraan terveiset, tietoa seuraavista coneista, pari ihan hauskaa videotallennetta tapahtumasta sekä AMV (= anime music video) -kisan voittajien julkistus. Yleisön suosikkiteos näytettiin screenillä alusta loppuun, ja vaikka videolla edustettuna olleista sarjoista tasan kaksi oli mulle tuttuja, oli muuten pimeässä salissa nyt ihan hieno tunnelma kun kaikki vaan nauraen taputtivat biisin tahdissa. :D
Heti päättäjäisten jälkeen olikin sitten aika alkaa tehdä lähtöä, ja vielä eteisessä kenkiä vaihtaessani mua pyydettiin nopeasti poseeraamaan kameralle. Vastaavia (ja kaikki tietysti toteuttamiani) pyyntöjä tuli päivän aikana yhteensä viisi, ja se on todellakin enemmän kuin olisin osannut odottaa! Selkeästi olin sattunut valitsemaan tunnetun hahmon, ja tulkitsen asian niin että ilmeisesti cossin toteutuskin oli ollut onnistunut. Jäi todella hyvä mieli, ja vaikken ehkä ainakaan tässä vaiheessa voikaan sanoa itseäni aiheen varsinaiseksi harrastajaksi, ei tätä touhua voi kyllä tähän jättää. Tähänastistenkin kokemusten perusteella kyseessä vain on mulle sen verran mielenkiintoinen ja vähintäänkin riittävän haastava keino toteuttaa itseään, etten oikein tiedä mikä asiasta kunnolla innostumisessa kesti näin pitkään - pääasia että niin kuitenkin kävi! Joo, vaatteiden valmistus on itselleni todella uusi ja vieras maailma ja tätä lajia jos mitä varjostaa myös se pirullinen mörkö nimeltä ulkonäköpaineet, mutta jos nyt lähtee seikkailumielellä kokeilemaan lisää, ei kai siinä voi liian huonosti käydä.
Entäs sitten Desucon tapahtumana? Viimesyksyinen Tracon, ensimmäinen conini, oli tälle untuvikolle niin uudenlainen ja jännä kokemus ettei ihan lähiaikoina ollut ollut vastaavaa. Vaikka nämä touhut ovat toki varsin uutta edelleen, nyt Desuconissa sen kaiken määrä ei enää iskenyt yhtä lujaa vasten kasvoja - toisin sanoen tiettyä uutuudenviehätystä oli vähän vähemmän. Asiaan vaikuttaa varmaan sekin, että onhan tämä tapahtumana hieman pienempi. Vaikka oma vierailuni rajoittui vain yhteen päivään, ei jäänyt ollenkaan sellaista fiilistä, että olisi jäänyt paljon näkemättä - no joo, cosplaykilpailu nyt toki, mutta muuten. Sinänsä visiitin lyhyys ei niin haitannutkaan. Mutta tosiaan, mulla oli (erästä tapahtumasta riippumatonta asiaa lukuunottamatta, rip takki) tosi kiva päivä, ja koska Lahtikaan nyt ei niiin kaukana ole, ihan hyvin voisin harkita desuilua vielä joskus jatkossakin! K-18 talviversio eli Frostbitekaan ei olisi hassumpi ajatus, uu. Siitä ei kuitenkaan nyt sen enempää, sillä jonkinlaisen kokoavan jorinan perään sopii hyvin Youtubesta löytyvä koostevideo conista (bongatkaa minut!):

Videon kuvasi Regina eli yhdessä kuvistanikin esiintynyt Draco Malfoy, ja täytyy sanoa täälläkin, että oli todella hauska tavata! Välillä oli tullut mieleen, että coneilu olisi varmasti vieläkin kivempaa kaverin kanssa kuin vain yksikseen, joten ei ollut mikään hassumpi juttu huomata olevansa näköjään itsekin kykeneväinen tutustumaan paikan päällä uusiinkin ihmisiin. Mukavasti kului juna-asemallakin odoteltava aika, kun oli juttuseuraa.
Kotimatkastani muuten sen verran, että eipä olisi voinut sattua junassa Disney-aiheisessa cosplayasussa matkustavalle parempaa istumapaikkaa kuin leikkipaikan vieressä oleva. :D Oma hauskuutensa tietysti liikkua tuon näköisenä ns. normaalien ihmisten ilmoilla muutenkin...

Tällainen oli tosiaan minun Desuconini, ja onnittelut sekä kiitokset kaikille, jotka oikeasti jaksoivat lukea tämän kokonaan. Ovi cosplayn maailmaan pysyköön edelleen auki, palataan asiaan Traconissa!

Epicafied again

Epica on bändi, jota ei tavallisesti tule kuunneltua paljoa kerrallaan (tosin mitäpä sitä enää nykyään niin tulisikaan), mutta jonka Suomen-keikat ovat aina must see -juttu. Uusin levy, The Quantum Enigma, ilmestyi viime keväänä eli hollantilaisten rantautumista Suomen kamaralle oli saatu hetki odotellakin, mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan!

Nosturin pihaan (seuralaiseni Iinan vaikutuksesta jo vähän turhan aikaisin) saavuttuani sain taas perinteiseen tapaan kirota merenrantaa, joka muistutti olemassaolostaan aika hanakasti. Helsinki pls. Kohta voisin myös varmaan alkaa tehdä jo listaa paikoista, joissa ei kannata yrittää kiinnittää tekoripsiä, ellei sitten tykkää esim. jahdata niitä parhaassa tapauksessa pitkin pihaa. :D No joo joo, ei se jonotus lopulta niin paha ollut tuttujen seurassa, ja VIP-ihmisten päästyä sisälle sain myös tilaisuuden lämmitellä puheen osalta taas vähän jäissä ollutta englantia korealaisen sekä espanjalaisen tytön kanssa. Kun meidän vähemmän lipuistaan maksaneidenkin sisäänpääsyn aika tuli, mahduin muuten Iinan ansiosta eturiviin vippien sekaan vielä vallan mukavasti, yay!

Amberian Dawnin peruutusta paikkaamaan saatu Arion oli mulle tuttu jo yhdeltä aiemmaltakin lämppäyskeikalta, mutta sen syvällisemmin en ole poikien tuotantoon tutustunut. No joo -matskua, on sitä huonompaakin kuultu. Nyt oli tietysti mukava kun biisitkään eivät kaikki olleet vain täysin vieraita, ja Burn Your Shipille pääsi taas hymähtelemään, höhö. Jokin muu paikka kuin Nosturi ja jokin muu oma sijainti kuin eturivi olisivat soundien kannalta tehneet musiikille ehkä paremmin oikeutta, mutta sille nyt ei voinut mitään. Joo, kuten näkyy, on taas vähän hankala muistaa itse keikasta kovin paljoa näin kauan myöhemmin, mutta todetaan että oli ylipäätään kiva kun alkuperäisen lämppäriesiintyjän tilalle saatiin muukin porukka kuin eräs toinen A:lla alkava, suorastaan kansalliseeposmaisen suomalainen metallibändi. Hyvää jatkoa ja menestystä nuorillemiehille!

Epican aloittamiseen ei ollut tuosta enää aika eikä mikään, ja vaikken ollutkaan osannut taas mitenkään aivan hirveästi odottaa keikkaa, oli sen alku kuitenkin varsin kiva hetki. Toisin kuin edellisen esiintyjän kohdalla, nyt (sentään) laulusoundit kuuluivat todella hyvin! Aloitusbiisi The Second Stone ei kuulu isoimpiin suosikkeihin mutta oli mukavan menevä veto kuitenkin, ja jo seuraavaksi yleisöä hemmoteltiin sinkku The Essence Of Silencellä. Itse olisin vielä ainakin hetken aikaa antanut kuulijoiden lämmetä kunnolla kaikella muulla ja säästänyt tuon myöhemmälle, mutta kuinka vain, kelpasihan se jo tuossakin.
Ja mitäs sitten tapahtui? Bändi ilmoitti seuraavaksi palaavansa setissä hieman ajassa taaksepäin Consign To Oblivionin ilmestymisen juhlavuoden kunniaksi, ja tosiaan, soimaan lähti The Last Crusade ensimmäistä kertaa mun todistaessani. Enhän mä tuotakaan ole pitkiin aikoihin kuunnellut sen kummemmin, mutta aikanani tykkäsin ihan kamalasti, joten ei mikään ikävä muistelutuokio ollenkaan.

Unleashed oli mielestäni vähän turhan 2009, mutta sen jälkeinen Storm The Sorrow taas todella piristävä tapaus, ai että. Sekin oli kuitenkin vielä melko pientä verrattuna sitä seuranneeseen yllätykseen: Fools Of Damnation! Siis Last Crusaden tyyliin tuokin oli jotain minkä kuulemisesta olin saattanut vain haaveilla ja haaveillut olinkin - jos muisti ei pahasti huijaa, kyseessä on ensimmäinen Epican biisi josta innostuin kunnolla tykkäämään silloin joskus 2008. Erityisesti progemaisempi väliosa oli niin hyvällä tavalla korviahivelevää kuultavaa ja koettavaa, että huhhuh. Ihan ehdoton kohokohta!
Harmi että tätäkin kohtaa kirjoittaessani on keikasta ehtinyt kulua jo toista kuukautta, sillä muistissa ei tietenkään ole säilynyt yhtä kirkkaasti esim. bändin pelleilyt lavalla. Niitä kuitenkin riitti! Nauraa sai mm. sille, kun Simone jollekin Coenin ja Isaacin (?) toimille revettyään joutui jättämään meneillä olleesta biisistä rivin tai pari laulamatta, ja esitti sitten hakkaavansa bändikaveriaan mikillä päähän. Coen nyt oli taas muutenkin ihan paras, sehän tuli Sancta Terran aikana lavan ja yleisön väliselle lattiakaistaleelle hengailemaan ja soittelemaan ja mitähän vielä... Kuten tämän ryhmän kanssa olen saanut aiemminkin todeta, oli tosiaan ilo seurata kuinka muusikoilla ihan oikeasti näyttää olevan hauskaa lavalla.
The Quantum Enigma -levy(kään) ei ole iskenyt muhun kovinkaan lujaa, mutta sen loppukeikastakin kuullut edustajat olivat kuitenkin kyseisellä mittapuulla aika lailla parhaita mahdollisia: Natural Corruption, Victims Of Contingency ja Unchain Utopia. Vanhemmasta materiaalista Cry For The Moon ei ihan jaksa enää innostaa yhtä kovasti kuin joskus ennen, mutta ainakin keikoilta tuttua laulatusosiota oli ihan piristävästi uudistettu. Design Your Universe oli pituutensa puolesta musta hieman outo valinta settiin, mutta mikäs siinä, ainakin tuntui kelpaavan monille ympärillä todella hyvin. Karkelot päätti tuttuun tapaan Consign To Oblivion, ja vaikka vaihtelu tietysti saattaisi joskus virkistää, biisin viimeisen puoliskon aikana ei kyllä varmasti tullut ajateltua niin.

Siinä missä ensimmäinen puolikas keikasta oli mulle melkeinpä täyttä timanttia tai jotain jalokiveä nyt ainakin, loppuaika ei biisien puolesta sisältänyt enää mitään itselleni niin spesiaalia, minkä huomasi kyllä fiiliksissäänkin. Kokonaisuutena show oli kuitenkin hurjasti parempi kuin bändin edellinen keikka Suomessa (no shit, kai nyt kun vertailukohtana oli kaksi kuukautta sitten tapahtunut Retrospect-spektaakkeli :D), ja jos nyt en ole seuraavaan mennessä jo ihan totaalisen kyllästynyt kaikkiin vanhoihin suosikkeihini, eiköhän sellaisellekin tule vielä mentyä. Kiitos esiintyjärykmentille sekä tietysti myös seuralle!