tiistai 31. maaliskuuta 2015

2014

Kooste viime vuodesta, olkaahan hyvät!

Tammikuu
Ikä kasvoi taas yhdellä numerolla, mutta tämänkertainen merkkipäivä ei ollut ehkä mitään tähän asti hauskimpia, sillä tulin synttäripäivänäni kipeäksi. Samana päivänä syntyneellä kaverilla kuitenkin oli viikonloppuna isot yllätysjuhlat, joissa pääsikin laittamaan jalalla koreasti (ainakin nyt teoriassa, sillä itse edelleen kurkku hajalla otin suosiolla rauhallisemmin). Tammikuussa treffasin myös Jyväskylän kavereita, sekä kävin pitkästä aikaa katsomassa 15-vuotisspesiaalikeikkojaan soittanutta Sonataa - oli kyllä lystiä.


Helmikuu
Suuresta osasta helmikuuta ei ole kummempia muistikuvia, mutta talviloman päätteeksi ainakin tein pienen reissun: Within Temptation ja Amaranthe esiintyivät Helsingissä melkein peräkkäisinä päivinä, minkä jälkeen raahasin jättirinkkani vielä Turkuun, josta vuorostaan alkoi risteily luokan kanssa. Good times!




Maaliskuu
Koulussa saatiin viimeinen hoitolajakso sekä osaamisen näytöt pakettiin, ja niiden jälkeen tunnelmat olivat kyllä aika lailla tällaiset. Säälittävän talven jälkeen kevät tuli varsin aikaisin, ja kaunis ilma vielä oikein kruunasi hyvät (ja vähän myös hämmentyneet) fiilikset.

Yksi työtakistaan vähän vähemmän pitänyt luokkalainen hylkäsi vaatekappaleen kahvihuoneen seinälle heti kun oli mahdollista, ja useampi jakoi vähän terveisiä ja muistoja. :D

Huhtikuu
Toisin kuin voisi kuvitella, ainoa koulun ulkopuolisessa paikassa tapahtunut työssäoppiminen seurasi vasta viimeisenä koko koulutuksesta, kun varsinaiset opinnot oli jo hoidettu. Joo, en itsekään tiedä. Sain harjoittelupaikan parturi-kampaamo- ja kauneushoitolaliikkeestä ihan kotikylältä, ja jaksosta on kyllä hyvät muistot! Hiljaisempina päivinä koitin myös syventyä pääsykoekirjaan, vaihtelevin tuloksin.

Mulle harjoittelun ajaksi varattu "toimisto"! Kaikkien suuresti arvostama Facebook-ilmiö, arkihaaste, ei jättänyt muakaan rauhaan.
Arkkitehtiopiskelijoiden jäynä, joka sai pisteet ainakin multa! "Sähkösuunnittelu: Eärendilin valo", ei kistus...
Toukokuu
Kuun alussa käväisin Helsingissä kuuntelemassa ensi kertaa Brother Firetribeä livenä (ja samalla viimein tapasin Emppu Vuorisen! Kerrankin minä oikeassa paikassa oikeaan aikaan). Harjoittelu taas jatkui vielä yli kuun puolivälin, ja sen jälkeen koittikin valmistuminen.
Moni muu lukion käynyt (sen opettajista puhumattakaan) pitää mua mahdollisesti suurin piirtein verenpetturina haettuani, päästyäni ja mentyäni amikseen. Käymäni linja oli kuitenkin yo-pohjainen ja siten vuotta ns. tavallista ammatillista koulutusta lyhyempi, joten kyse ei suinkaan ollut siitä että olisin istunut kolme vuotta juuri peruskoulun päättäneiden keskellä. En oikein tiedäkään, mikä tuossa nyt sitten oli muka niin paha juttu. Alallani työllistyminen ilman yrittäjäksi ryhtymistä nyt on toki varsinkin näinä aikoina vähän niin ja näin, mutta oon kuitenkin tyytyväinen valintoihini. Välillä meininki saattoi tuntua olevan joissain asioissa melkein yhtä reilu kuin Nightwishillä yt-neuvotteluissaan, mutta kyllä se koulu tosiaan kasvattikin monella tapaa, ja nuo kaksi vuotta olivat kaikkea muuta kuin hukkaan heitettyä aikaa!



Kesäkuu
Kesäkuusta tuntuu jääneen mieleen lähinnä kylmyys, joka välillä helteisenkin toukokuun jälkeen ei ollut kyllä mikään mukava plot twist. Pitkälle kevääseen asti myös oli näyttänyt siltä, että kaikki yhtään kiinnostavammat esiintyjät olisivat hylänneet Suomen festarit kokonaan. Loppujen lopuksi löysin kuitenkin itseni kesäkuun alussa Espoon Kivenlahtirockista kuuntelemasta Within Temptationia sekä paria takavuosien lempparia, Indicaa ja The Rasmusta. Oli huippukiva päivä!
Yhtäkään juhannusta en muuten ole koskaan viettänyt festareilla, ja siitä sain kyllä olla kiitollinen ettei tuonakaan kesänä ollut tullut tarpeeksi houkutusta kokeilla... Onnittelut kaikille, jotka selvisivät hengissä lähes arktisissa telttailumeiningeissään.

Keskikesän juhlakampaukset by Virve!
Oli viileästä säästä huolimatta mukavat jussijuhlat - kiitos niille parille, jotka kävivät ulkona grillaamassa muidenkin puolesta. :D
Heinäkuu
Valitinko kylmästä kesäkuusta? Sori, perun puheeni. Ei vaan, kiva jos lämpöä riittää mutta jos multa kysytään, ei sen lukeman kyllä tarvisi nousta kovin lähelle kolmeakymppiä. Läkähdyttävä ilma oli tietysti hyvä syy löhöillä smoothielasi kädessä esim. tuijottaen kummallisia sarjoja, ja tuntuikin että kesällä tämä toisinaan tiivisti ihan kattavasti kotona viettämieni aikojen aktiviteettini ja näkymät pääni sisällä. Riitti toki sitä sosiaalistakin toimintaa: olin jo piiitkään kaivannut perinteisiä tapaamisia eräiden netti- ja vähän myös keikkatuttujen kanssa, ja kun tuntui ettei kellään enää nykyään ollut innostusta tai aikaa järjestää mitään, otin ja järkkäsin (oikeasti jopa onnistuneen) puistoilumiitin itse. Hauskaa oli! Vietin myös muutaman päivän Kiian ja Tuulin kanssa nauttien pääkaupunkiseudun kesästä, Amaranthe taas vieraili Pakkahuoneella, ja kuun lopussa juhlittiin Annan ja Rebekan vanhenemista aiemmin mainitun mökillä. Järven vesi oli ihan uskomattoman lämmintä, huhhuh!


Elokuu
Olin kesän alussa saanut idean, että nyt kun on taas yksi koulu ohi ja yliopiston pääsykoe ei ollut ollut mikään menestys, mitäs jos jonkin aikaa töissä oltuani hakisin ulkomaille au pairiksi. Silloin lukion jälkeen mulla oli ollut varavaihtoehtona neljä ja puoli kuukautta kestävä talouskoulu siltä varalta jos mikään muu oppilaitos ei vielä syksyllä päästäisi sisään, ja nyt tuli au pair -ajatuksen myötä mieleen että ehkei tuo sittenkään olisi niin paha juttu vielä tässäkään vaiheessa: kotona saadut "opit" esim. ruoanlaitosta ja kodinhoidosta kaipasivat, kiitos vanhempieni, vielä hieman parannusta, joten jos nyt aikoo tosiaan lähteä ulkomaille jonkun lastenhoitajahushollerskaksi, tuskin on yhtään pahitteeksi päivittää omaa osaamistaan noiden juttujen saralla ihan vaikka koulussakin. Hygieniapassinkin olisin hankkinut jostain joka tapauksessa, niin ei nyt mitenkään huono diili että tuolla senkin sai (anniskelupassin lisäksi) opiskeltua käytännössä ilmaiseksi. Elokuussa siis kutsui koulun penkki, jälleen kerran!
...vaan ehti sitä hetkeksi vielä lomallekin. Mut oli kutsuttu käymään Saksassa vanhan isäntäperheen luona, ja edellisestä kerrasta heillä olikin vierähtänyt jo tovi niin oli tosi siistiä palata taas takaisin! Käytiin yhtenä päivänä myös Ranskan puolella, meitsi ekaa kertaa.

Annen ja Hannan kanssa Strasbourgissa.
Syyskuu
En ole mikään kummempi animeharrastaja, mutta mm. cosplaystä kiinnostuneena otin nyt itsekin osaa Tampereen conitapahtumaan, Traconiin. Ehdottomasti yksi syksyn mieleenpainuvimmista jutuista! Lippu mulla oli vain yhdelle päivälle ja senkin aikana sain välillä tuntea itseni melkoiseksi newbieksi, mutta eipä se niin haitannut - tuossakin ajassa ehti kierrellä ympäriinsä, kuunnella hauskaa luentoa, seurata cosplaykilpailua, törmätä tuttuihin sekä ennen kaikkea bongailla ja ihastella ihmisten asuja. Oma "no emmä mitään kokonaista cossia viitti/kehtaa/osaa/ehdi" -vaatetukseni nyt oli juurikin tuon kuvauksen mukainen ja näköinen, mutta no, ensi kerralla sitten (toivon mukaan) kunnolla! Joku juttu tuossa hommassa vaan on.
Syyskuuhun sisältyi toki vielä tuota aika lailla suurempiakin asioita... Vaikken olisi ensin uskonut että näin suuri ja peruuttamaton elämänmuutos tulisi mulle ajankohtaiseksi vielä pitkään aikaan, olin kuitenkin huomannut miettiväni, että olisinko sittenkin jo valmis johonkin mikä laittaa asioiden tärkeysjärjestyksen kerralla aivan uusiksi ja joka väistämättä tarkoittaa hyvästejä vanhalle elämälle. Syyskuun lopulla sainkin sitten tehdä yllättävän ilmoituksen ensin lähipiirille ja myöhemmin koko Facebookille: olin hankkinut ensimmäisen älypuhelimeni! Vajaat kahdeksan vuotta vanha Nokia pääsi ansaitsemalleen eläkkeelle, kun aloin totutella elämääni uuden tulokkaan kanssa. Pientä hakemistahan hommaan on luonnollisestikin sisältynyt, mutta ei ole kaduttanut yhtään, päinvastoin. Samaan aikaan taloon tuli ensimmäistä kertaa myös tabletti, ja jos mun jokin laite olisi pitänyt hommata jo yli kaksi vuotta sitten, niin tuo. Tietäisittepä vaan.

Traconin jonkinnäköisiä tanssimeininkejä Tampere-talon pihamaalla.

Lokakuu
Lokakuussa pääsin ensi kertaa juhlimaan kavereiden kanssa kavereiden häitä, kun Ina ja Aleksi sanoivat tahdon! - tämä tapahtuma oli ehdottomasti kuun the juttu! Naimisiinmeno ei omalla kohdallani ole asia mikä erityisesti houkuttaisi, mutta häät ovat siitä huolimatta tosi kiinnostava aihe ja olin innoissani kun pääsin pitkästä aikaa sellaisia todistamaan. Päivään sisältyi mm. huvittavia ja vähän kiusallisia tilanteita kirkossa, puheita ja leikkimielistä ohjelmaa, paljon vanhojen aikojen meininkejä henkivää tanssia sekä tietysti hyvää ruokaa ja juomaa. Päädyin itsekin yhdeksi osallistujaksi erääseen yllätysohjelmanumeroon, jonka seurauksena tein lupauksen järjestää ensi elokuussa avioparille grillibileet - tämä käy!


Marraskuu
Kuten kaikilla muillakin fiksuilla ja oleellisiin asioihin keskittyvillä aikuisilla, marraskuun alku tarkoitti tietenkin mitäpä muutakaan kuin halloweenia! Asuvalintani otti tällä kertaa pienen hypyn Amerikan suuntaan, missä juhlaa varten tunnutaan pukeutuvan usein kuin mihin tahansa naamiaisiin sen sijaan, että oltaisiin esim. pelottavia tai synkkiä. Frozenin Elsan "cossaaminen" oli leffan nähtyäni jäänyt jonnekin takaraivoon ihan houkuttelevaksi ajatukseksi, ja kotibileet olivat sen toteuttamiselle helppo ja turvallinen tilanne ja ympäristö. Puvun ei ollutkaan tarkoitus olla mikään tarkka kopio vaan lähinnä sinne päin, ja suunnitelmissa oli nimenomaan tämä ehkä vähemmän tunnistettava Elsan asuista - syynä se, että vaatekaapista sekä todennäköisesti myös kirppiksiltä löytyisi helpommin rättejä joista tuo koota, kuin myös se että mun oma kuontaloni ei ikipäivänä riittäisi tuoksi megaletiksi joka hahmolla myöhemmin leffassa on kampauksena. Kävi kuitenkin sen verran hassu mäihä, että kirppiksellä tuli vastaan niin sopiva (ja järkevän hintainen) sininen iltapuku ettei auttanut muu kuin muuttaa suunnitelmia. Paitaosuuden sekä viitta/laahus/minkälie ompelin itse kangaskaupan alelaarilöydöksestä, mutta muuten tuosta ei tosiaan aiheutunutkaan suurempaa hommaa. Hiuksissa tosiaan olisi ollut ehkä parantamisen varaa, mutta kyllä tuosta Cybershopin halvasta lisätukasta ihan ok lettivirityksen silti sai, vaikka aavistuksen pörröiseksi ehti mennäkin. :D Nuo juhlat on kyllä niin kiva perinne, josta ei toivottavasti tarvi vielä vähään aikaan luopua!


Joulukuu
En ollut koskaan käynyt katsomassa mitään elokuvaa keskiyön ensinäytöksessä, mutta nyt joulukuussa pääsin tekemään senkin - paljain jaloin. Hobitin filmatisoinnit eivät olleet munkaan mielestäni olleet mitään elokuvan suurinta juhlaa ja viimeistäkin kehuisin lähinnä viihdyttäväksi, mutta pitihän tuollainenkin ihan hauska kokemus saada ja tietenkin asianmukaisissa varusteissa. Vanha hobittipukuni ei kyllä yllättäen mahtunut päälle ihan yhtä sulavasti kuin lähemmäs kolme vuotta sitten penkkareissa, mutta eikös se ruoan maistuminen vähän kuulukin asiaan, hehheh...
Koulukin loppui vähän ennen joulua ja kuten arvata saattoi, äkkiähän se aika oli mennyt. Vähän vähemmän oleellisiakin juttuja tuohon opetukseen oli mahdutettu, mutta paljon tosiaan hyödyllisiäkin ja eipä tuokaan aika varsinkaan niiden tuolla opiskeltujen passien vuoksi mennyt mitenkään hukkaan. Suosittelisin kyllä monelle välivuotta viettävälle nuorelle, jos kyseisen lystin järjestäminen vain ei loppuisi tämän kevään jälkeen koko maassa. :'D Too bad.


Koulun joulujuhlassa todistuksia saamassa! Kyllä muuten tuo taustalla oleva sana katkesi sitten niin taktisesta kohtaa, mutta ei se mitään, ehkä me jonkun mielestä tarvitsisimmekin Sannan kanssa pyhäkoulua.

PS. Postauksen julkaisuajankohdalle on aivan sallittua nauraa, tällainen venähdys on meinaan melkoinen saavutus jo multakin. Ensin homma ei ehtinytkään vielä uudeksivuodeksi valmiiksi, ja tammikuussa taas aloin potea huonoa omaatuntoa jos istuin pidemmän aikaa kirjoittamassa muuta kuin työhakemuksia. Viime viikolla sain kuitenkin onneksi kuulla sillä saralla tärpänneen, joten tässäpä tämä nyt viimein vaikka vähän senkin kunniaksi!
Kuten loppuvuodestakin jo ehkä huomasi, mitään polttavaa intohimoa bloggaamista kohtaan ei oikein ole löytynyt, mutta en mä tätä paikkaa ole kokonaan hylkäämässä. Kesällekin on ainakin toistaiseksi tiedossa pari mielenkiintoista tapahtumaa, joten eiköhän viimeistään silloin tule taas tarinoitua jotain. Bis dann!