Jag ska gå ner med det här skeppet

Haastoin itseni: keikkakertomuksen otsikoksi välillä muutakin kuin bändin lyriikanpätkä. En tiedä, onko "fanityttö merihädässä" -fiilikset vapaasti ruotsinnettuna yhtään sen parempi vaihtoehto (ei ole), mutta annetaan mennä. Kyseessä on joka tapauksessa eeppisen reppureissuni toinen osa: Amaranthe!

Within Temptationin sekä edellämainitun bändin keikkojen välillä oli (onneksi) yksi vapaapäivä, jonka päätteeksi tein muuton Iinan serkkuineen tarjoamasta majapaikasta Kiialle. Urpoilupäämajassa aktiviteetit koostuivat lähinnä iloisesta koomaamisesta juomien äärellä, mutta valmistuipa siinä sivussa keikkaa varten tämän innoittamana toteutettu kylttikin. Suunnitteilla ei todellakaan ollut mitään puolet päivästä kestävää jonotusta, joten nukkua saattoi niin pitkään kuin huvitti - aamulla olin muuten kahden todistajan mukaan puhunut unissani, ja ainoa ymmärrettävä sana tarinoinnin joukossa oli kuulemma ollut "helvetti". Mahtoi olla hyvä uni menossa.
Anyway, siirryimme Nosturille loppujen lopuksi "jo" neljän aikoihin (varsin verkkainen valmistautuminen sai äkkiä uutta vauhtia, kun paikan päältä tuli tieto että ovilla on jo useampikin jonottaja). Tuonkaan merenrantaklubin edustalla nyt ei mitenkään turhan lämmin tullut, mutta mikäs siinä seuran kanssa höpistessä ja "kotiinkuljetuksella" paikalle tilaamaani pizzaa syödessä. Ovien auettua kahdeksan aikoihin löydettiin itsemme eturivistä ja allekirjoittanut jopa keskeltä.

Lämppärinä toimi ruotsalainen Smash Into Pieces, jonka musiikkia olin kuullut ensimmäistä kertaa edellisenä iltana. Muistissa ei ole tuosta musiikillisesta puolesta tässä vaiheessa enää kovin paljoa jäljellä - laulajan ääni toi hieman mieleen Volbeatin (ja muun jäsenistön ulkonäkö H&M:n mainoskuvaston), jos ei muuta. Ei se nyt huonolta kuulostanut, mutta kuten tavallista, ei ollut tarpeeksi tuttua että itse olisi osannut olla aivan kunnolla mukana. Onneksi samaa ei tarvitse sanoa ainakaan koko yleisöstä, sillä muistelisin monien siinä takana olleen jopa ihan innoissaan. Siihenkin liittyen, rumpalin olisi keikan päätteeksi kapuloitaan yleisöön heittäessään kannattanut tähdätä vähän pidemmälle kuin yhden eturiviläisen päähän, mutta eipä se onneksi ihan kamalasti sattunut.

Lämmittelyakti (nyt on kyllä kerta kaikkiaan niin loistavat sanavalinnat...) kesti lopulta kolme varttia, joten Amaranthen aloitukseen ei sen jälkeen mennyt enää kuin hetki. Verhot vedettiin pois Universal Studiosin fanfaari-intron soidessa ja kohta bändi oli lavalla: keikka lähti käyntiin biisillä Invincible ja komeasti muuten lähtikin!
Kyseessä oli mulle bändin keikoista kolmas, ja ensimmäinen johon mennessä Nexus-levykin oli jo ehtinyt tulla kokonaan tutuksi. Heti alkuun pääsikin fiilistelemään sen antia oikein kunnolla, kun ihan huipun aloitusbiisin perään kuultiin vielä Razorblade ja Afterlife, joista ensimmäisenä mainittu pääsi kyllä yllättämään.
Alussa ei muuten voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että ainakin WT:n Kaapelin-keikkaan verraten soundit olivat huonohkot. Laulajien äänet tuntuivat hukkuvan kaikkeen muuhun ja selvästi kuuluivat lähinnä rummut, mutta Invinciblen jälkeen tilanne tuntui onneksi parantuvan, ja liekö ollut sitten tottumisestakin kyse, en tiedä.
Automatic oli illan ensimmäinen biisi ekalta levyltä, ja no, voiko siitäkään edes kertoa mitään ilman että menisi kauheaksi hehkutukseksi? Ei mahda mitään.

Kuvista suurin osa on ihan jäätävän huonoja, mutta yritetään tulla toimeen asian kanssa!

Yhtyeessähän tapahtui jokin aika sitten pieni miehistönvaihdos, kun örisijä Andy lähti ja hänen paikalleen siirtyi mies nimeltä Henrik. Koska tiedän bändin jäsenistä ylipäätään aika vähän (hyvä kun edes muistin kyseistenkin herrojen nimet...) ja nähtyjä keikkojakin on takana vain pari, muutos ei ottanut mitenkään koville. Nytkään en pahemmin jaksanut keskittyä arvioimaan "Henkkaa" kulmat kurtussa kyyläten, enkä huomannut että - hmm, laulu - olisi nyt ainakaan tuolla mitenkään häiritsevän erilaiselta kuulostanut. Sen verran laitoin kuitenkin merkille, että esiintyä on taidettu kyseistä iltaa ennenkin, siihen näytti meinaan olevan ihan varmat otteet!
Muusta ryhmästä sen verran, että heissä kuulemma oli viime kesän keikoilla havaittavissa pieniä väsymyksen merkkejä - nyt sellaisia ei kyllä näkynyt, ja spiikkien perusteella jälleen kerran Suomessa esiintyminen tuntui porukasta hyvinkin hienolta. Yleisöä kiiteltiin varsin vuolaasti, ja kyllähän ihmiset siellä (meidänkin lisäksi) tuntuivat hyvin mukana olevankin.

Kertoisiko joku muuten tästä vähän lisää? :D

Mitä settiin tulee, Burn With Me - Infinity - rumpusoolo - Mechanical Illusion -osuus oli mulle keikalla sellainen lievä plääh-vaihe. Infinity on toki ihan kiva, mutta noinkin monta hitaampaa (ja kahden muun osalta vielä tylsähköä) biisiä putkeen tuntui vähän liialliselta, ja sooloista nyt en ole koskaan tajunnut oikein mitään. No, eipä siinä, sillä loppuaikana biletystäkin vielä riitti... Hungerin kuuleminen aiemmin kuin aivan lopuksi oli yllättävää ja jopa mullekin ihan virkistävää, ja voi Electroheart sentään - sen jälkeinen Amaranthine vähän rauhallisempana vetona oli kyllä enemmän kuin paikallaan. :D Tuolla koskaan mitään hypitty... Call Out My Namen aikana sain itsekin heiluteltua ihanasti välkkyvää minidiskopallo kepin päässä -rekvisiittaa (olivat kuulemma näkyneet hienosti parvelle asti), ja heh, pitäisi varmaan ottaa perinteeksi viedä aina noiden keikoille mukana Tigerin parin euron arvoista valosälää.
Encoressa bändi soitti yhden parhaistaan ikinä eli 1.000.000 Lightyearsin, ja ennen biisin alkua en ollut varmaan edes tajunnut senkin vielä puuttuneen. Huhhuh. The Nexus oltiin säästetty viimeiseksi, ja vaikka soundien suhteen otettiinkin taas pientä takapakkia, oli joka tapauksessa kelpo lopetus.
En tiedä onko kunnon bilemusan tekeminen ruotsalaisilla vaan veressä vai mikä on homman nimi, mutta ainakin nuo ne vaan osaavat. Jos tuoniltaiseen nyt jostain soundeista joku pieni miinus tulisi, niin tosiaan vain sen verran pieni että sanoisin keikkaa yhtä hyväksi kuin edellisetkin, ja se on paljon: WT:hen pakostikin verratessa "Urpot" vetivät kyllä reilusti pitemmän korren. Seuraavaa kertaa odotellessa!

Setti:
1. Invincible
2. Razorblade
3. Afterlife
4. Automatic
5. Burn With Me
6. Infinity
- rumpusoolo -
7. Mechanical Illusion
8. Hunger
9. Electroheart
10. Amaranthine
11. Call Out My Name
---
12. 1.000.000 Lightyears
13. The Nexus 

Ilta jatkui anniskeluparvella pyörähtämisen ja pihalla bändiläisten moikkaamisen jälkeen Virgin Oilissa, ja yöunen määrä meikäläisellä nyt oli ennustettavissa... Vaan eipä siinä mitään, hauskaa oli, ja vallan mieluusti olisin jatkanut Kiian ja Tuulin kanssa vielä Lahteenkin seuraavan Amaranthe-keikan perässä ellei velvollisuudet olisi kutsuneet toisaalla. Aivan jäätävässä koomassa junaan astuessaan olisi voinut hyvin kuvitella olevansa jo kotimatkalla, vaan ehei, vuorossa olivatkin vielä Turku ja Tukholma. Niistä ei kuitenkaan yhtä (ja äärimmäisen laadukasta) kuvaa enempää, sillä laivareissusta kertomisen kuittaan vain sanomalla että tosi kivaa oli sielläkin!

Tämänkin tripin jälkeen oli kyllä sellainen fiilis että lomasta toipumiseen tarvitsisi melkeinpä uuden loman, mutta ajoittainen reissu- ja "vähän" rappioromantiikkakin on aina hieno asia, nukkua ehtii sitten haudassa ja niin edespäin... Kiitos kaikille seuraa pitäneille!

PS. Materiaonnellisuus-/nörttiedit:

Maailman pihein leffojenostaja sai viimein itselleen jotain todella hankkimisen arvoista, kun Kiia myi kaksi ylimääräisinä ollutta Lotria uuteen kotiin. Lauantaina keikkaseuran jatkettua Lahteen mulla oli keskustassa pari tuntia aikaa ennen junan lähtöä, ja Kaivopihan Subissa koomattuani kävin sitten läpällä myös viereisessä Fantasiapelit-liikkeessä. En tiennyt, että yhden tämänhetkisistä lemppariasioistani eli Kyo Kara Maoh´n sarjakuvaversiota oli edes käännetty englanniksi, kunnes yhtäkkiä sellaisia sitten olikin pokkarikaupalla suoraan edessä! Tuskin olisin voinut saada isompaa piristystä väsyneelle päälle, myönnän meinaan tuossa kohtaa ilmenneen mahdollisesti muustakin kuin zombioireiden tasosta johtuvaa tärinää. Ja tosiaan, muutenhan en edes ole mitään animea tai mangaa harrastanut tai harrasta, mutta eksyttyäni jotain kautta TV-sarjan pariin huomasin jopa pitäväni siitä, ja no... kun jostain innostuu, niin sitten kanssa innostuu!

Celebrate, put it in the air right now

Viime keskiviikkona heitin selkään rakkaan ystäväni ja viholliseni, rinkan, ja lähdin reissuun jolta paluuta kotiin ei ollut luvassa ennen sunnuntai-iltaa: homman nimi oli sopivasti lomaviikolle sattuneet kaksi keikkaa sekä niiden jälkeinen Tukholman-risteily luokan kanssa. Ensimmäinen tärppi oli Within Temptation Kaapelitehtaalla!

Saavuttiin paikalle puoli kolmen aikoihin, ja vähän aikaa jonossa hengailtuaan sai todeta että eipä ollut sekään ajankohta mitenkään turhan myöhäinen, noin kyseisen maailmankolkan lämpötilaa ajatellen. Saakelin merenranta. Oli jonotus kuitenkin ihan jees, tuttuja ihmisiä riitti, ja vaikka ovien avauksen myöhästyminen (en edes tiedä kuinka pitkällä ajalla) kävikin hermoille, eturiviin pääsy ei tuottanut kummempia vaikeuksia.

Ovien avauksen ja bändin aloituksen välillä aikaa kaksi tuntia --> itse kehitettyä viihdykettä sponsored by Tigerin sormivalot. Kuka näitä oikein keksii?

Kahden tunnin odottelun jälkeen lavaa peittänyt verho viimein pudotettiin ja keikka pääsi alkamaan: aloitusbiisinä toimi Hydra-levynkin avaava Let Us Burn. Olin ehtinyt kuunnella uuden albumin läpi pariin otteeseen, ja ainakin siihen aikaan tuomio oli lähinnä että "ehkä yksi kunnolla hyvä ja muutama ihan kiva biisi". Ensimmäinen kappale ei varsinaisesti kuulunut mihinkään näistä, mutta ihan kiva fiilis oli kuitenkin. Jos ei muuta, niin viimeisen päälle bändin ja levyn näköiseksi laitettu lava sai ainakin multa osakseen ihailua, löytyi meinaan niin isoa screeniä kuin kansikuvan kanssa yhtenevää lavastettakin - Sharonin päähärpäkettä myöten.

Huono havainnollistuskuva, mutta koitetaan kestää! Ja kuten näkyy, lavaan kuului myös catwalk-osuus.

Singlebiisi Paradise kuultiin jo toisena, ja vaikkei se nyt kaikesta huolimatta ole ihan mikään bändin paras teos evö, voi hitto miten hyvin kyseinen pophevimätke sitten toimikin livenä! Kertsit meni porukan kanssa hyppiessä, ja vaikutti muukin yleisö olevan hyvin mukana, mikä nyt päti aika lailla koko keikkaan. Koska Paradise tuli jo noin aikaisessa vaiheessa, saattoi siitä jo alussa arvata että levyllä biisissä mukana laulavaa Tarja Turusta ei keikalla nähtäisi. Vähän kyllä harmi, mutta ei voinut mitään - onneksi taustanauhat sentään olivat sitä laatua että laulajan ääni kuului edes jotain kautta.

Keikan aloituksen osalta ei voinut muuten erehtyä siitä, minkä levyn kunniaksi bändi olikaan kiertämässä: viisi ensimmäistä biisiä olivat kaikki Hydralta, ja ennen puoltaväliä ei muutenkaan kuultu mitään The Unforgivingiä vanhempaa. Tämä hämmensi kyllä aika paljon, mutta tietysti siellä tosi hyviäkin hetkiä oli. Unforgivingin edustajat eli Faster, In The Middle Of The Night ja Shot In The Dark eivät kyllä ihan olleet mulle aivan sen veroisia mitä sen levyn lemppari Iron varmasti olisi ollut, mutta Hydran Silver Moonlight ja Dangerous olivat ihan huippuja!

Mother Maiden.
Show'n aikana screeneillä näytettiin parikin lyhytelokuvaa, mikä oli ihan jännä.

Viimeinen uudelta levyltä soitettu biisi oli suosikkini kyseiseltä lätyltä, ja samalla yksi illan omista kohokohdista: And We Run. Alussa ulos päässyttä kiljaisua ei voinut kyllä mitenkään välttää, ja äh, tuon biisin sanat vain osuvat melkein kivuliaasti (ei kannata olla minä, kun kerran on pakko ylitunteilla fiktiivisten tarinoiden vuoksi ja tulla muistutetuksi niistä ties minkä kautta...). Ensikuulemmalla olin muuten hieman kummastellut rap-osuutta, mutta pian siitäkin alkoi tykätä jo ihan kunnolla, ja... Keikalla tuosta neliminuuttisesta olisikin voinut tehdä enää yhtään paremman ainoastaan sillä että livenäkin mukana olisi räpännyt joku muukin kuin taustanauha, mutta kaikkea ei tunnetusti saa - ei edes sitä joka paikkaan itsensä änkevää Cheekiä, jonka vierailusta tuossa biisissä ehti olla jonotuksen aikana läppää. :D

Sharon näytti niin kauniilta, ja huomasi taas, että laulajaa voi kyllä kutsua bändin keulakuvaksi myös tuon live-esiintymisen osalta!

Jälkimmäinen puolisko keikasta oli pyhitetty vähän vanhemmillekin biiseille, ja yksi bändin parhaista ikinä eli Our Solemn Hour oli odotetusti taas aikamoinen esitys. Tykkäsin tosi paljon myös sen perään soitetusta Angelsista, vaikka hyvä jos sitäkään tulee normaalisti itse edes juuri kuunneltua. Encoressa ensimmäisenä kuultu Memories oli älyttömän nätti, ja musta on näköjään tullut ihan hitonmoinen vetistelijä mitä tulee hitaisiin ja haikeisiin biiseihin: tuonkin ajan sai olla silmät kosteina ja hyvä ettei joku pala kurkussa. En tiedä.
Ilmeisesti Lana Del Reyltä coveroitu Summertime Sadness hieman hämmensi mua, sillä biisi kuulosti vain etäisesti tutulta - tästä syystä en ollut itse niin suuresti mukana, kun taas isolla osalla yleisöstä tuntui olevan kunnon bileet menossa. Viimeinen biisi olikin taas tutumpi eli Ice Queen, ja oli muuten ihan tosi tosi kiva!

Biisilista:

1. Let Us Burn
2. Paradise (What About Us?)
3. Covered By Roses
4. Silver Moonlight
5. Edge Of The World
6. Faster
7. In The Middle Of The Night
8. Shot In The Dark
9. Dangerous
10. Tell Me Why
11. And We Run
12. See Who I Am
13. Stand My Ground
14. Our Solemn Hour
15. Angels
16. Mother Earth
---
17. Memories
18. What Have You Done
19. Summertime Sadness
20. Ice Queen

Show kesti parisen tuntia ja tykkäsin siitä kyllä, mutta jotenkin tuntuu, ettei se kaikesta isosta meiningistään huolimatta jättänyt aivan niin hienoa fiilistä kuin aiempi parin vuoden takaa. Syitä nyt voi aina miettiä: ehkä tunnelma ei kohdallamme kaukana esiintyjistä olleen aidan vuoksi ollut niin ns. intiimi kuin pikku Circus-klubilla? Luulen ainakin, että tietty ensi kerran viehätys ja vastaavasti sen puuttuminen on voinut tehdä osansa, kuin myös se, että WT ei loppujen lopuksi ole mulle sillä tavalla niin tärkeä bändi - vaikka kasa hyviä biisejä löytyykin, mulla ei ole yhtyeen kanssa erityisen pitkää tai merkittävää historiaa kuulijana. Kiva kuitenkin kun tuli nähtyä, ja vaikkei nyt olekaan ihan sietämätöntä hinkua uutta keikkaa kohtaa, eiköhän vielä joskus tule mentyä!

PS. Toinen reissussa nähdyistä keikoista oli Amaranthe Nosturissa, ja siitä lisää seuraavassa postauksessa!