Rokillisia otteita pohjoiskarjalaisesta sekä japanilaisesta elämänmenosta

...kuin hieman myös hämäläisestä, näin julkaisun ajankohtaan liittyen.

Koska elämä osaa olla yllättävää, viime viikonloppuna tuli sitten käytyä Ilosaaressa!

Mitä lähemmäs viime sunnuntaita ja Children of Bodomin (sattuneesta syystä) ainoaa kesäkeikkaa mentiin, sitä enemmän alkoi ilmaantua pientä kateutta niitä kohtaan, jotka olivat alunperinkin menossa vain iloiseen saareen ja joita ei Ruisrock-peruutus täten niin paljoa omien suunnitelmien tasolla hetkauttanut.
Ennen torstai-iltaa en kuitenkaan ollut edes harkinnut taas johonkin Pohjois-Karjalaan matkaamista, mutta... ei mennyt sitten varmaan puoltakaan tuntia asian jostain syystä puheeksi ottamisesta, kun Nina jo varasikin meille festariliput.
Oliko tässä järkeä? Joensuu on hemmetin kaukana. Bodomilla on soittoaikaa vain tunti. Muut esiintyjät eivät kiinnosta. Kyseiseksi päiväksi luvataan lähinnä sadetta. Kaikesta huolimatta (ja pienen suostuttelun seurauksena) kuitenkin tuli vain olo, että no lähetään sitten saatana! Annettuani suostumukseni lippujen tilaukseen, tuli ensin ajateltua että mihinkähän paholaisen diiliin olinkaan taas sutaissut allekirjoitukseni, mutta eipä aikaakaan, kun hypetin jo Bodomin näkemistä ja ihmettelin, että miksei oltu edes mietitty koko hommaa aiemmin.

Vaikka tällä kertaa en ollutkaan tullut juuri ennen h-hetkeä kipeeksi, matka Joensuuhun alkoi lauantaina silti aivan hiton lupaavasti. Ensin unohdin kännykän kotiin ja vieläpä myöhästyin Tampere - Kouvola -junasta niin faililla tavalla, etten tiedä miten on edes mahdollista. Alkuperäinenkin lähtöaika oli jo valmiiksi melko myöhäinen, mutta koska seuraava juna lähti onneksi jo suhteellisen pian, pääsimme aloittamaan kotikonnuillaan festaroimassa olleen Ninan kanssa automatkan Kouvostoliitosta vain tunnin viiveellä. Fanityttöilyn pääkallolippu korkealle ja menoksi!
Pitkästä mutta taas parsasta matkasta sellainen maininta, että auringonlasku + Wishmaster-levy + sata kilsaa lasissa = toimii.

Mutta että asiaan? Keskustan tuntumassa vaikuttava Ilosaari saa kyllä kiitosta saavutettavuutensa vuoksi (ai miten niin tässä vaikka Ruissiin verraten...?), mutta rannekkeidenvaihtopolitiikkaa vähän ihmettelen. Jos liput kerran saa vaihdettua rannekkeisiin vain siinä vieressä olevalla erillisellä pisteellä, miksei sitä hommaa voi ajoittaa edes puolta tuntia porttien avausta aikaisemmaksi, vaan vasta siihen samalle ajalle? Okei, ei se nyt haitannut mitään sillä eihän tuolla ollut tietoakaan mistään eturivipaniikista - porttien auetessakin odottamassa oli vain kourallinen ihmisiä ja heistäkin ensimmäiset (lue: me) oli olleet paikalla vasta pari tuntia, mutta tuommoinen periaatejuttu silti. Kokemusten perusteella vaan toivoisi, että järjestelyt paikoissa tehtäisiin mahdollisimman helpoiksi vaikka jotain mahdollisia, tuntien ajan porteilla jonottaneita kävijöitäkin varten, joille on vähän niinku tärkeetä se että kuinka ripeästi noista alun selvityksistä pääsee jatkamaan eteenpäin. :)
Ja koska pilkun kanssa on kerran jo toimiin päästy, pakko mainita myös pieni miinus siitä, ettei päälavan eturiviaita ollut suora. Siis joku saisi joskus kunnolla selittää mulle syyn ideaan, että aidan keskikohdan tulee muka olla kaukana lavasta. No, whatever, hyvälle paikalle tuossakin joka tapauksessa päästiin ja vieläpä kävellen, joten antaa olla.

Ja tähän sopivaan väliin nyt PÄIVÄN ASU -KUVA! Anteeks kamalasti, etten muistanut seistä kuvanottohetkellä jalkaterät toisiaan kohti käännettyinä katse maassa ja nyplätä samalla jotain hiussuortuvaa.
Pointti? No, menossa oli tosiaan mukana viimeinkin postissa saapuneet uudet kengät (aika fiksu veto laittaa heti festareille jalkaan, mutta koko lähtö tuli edelleenkin aika yhtäkkiä...), ja tukkakin vaihtoi edellisenä päivänä väriä hailun vaaleansiniseksi.

Päälavan aikataulu siihen asti, kun oli tarpeellista tietää.

Ensimmäisenä vuorossa ollut Pariisin kevät oli tosiaan tuttavuus jopa viikon takaa. Joku aikaisemmin livenä todistamaton vaihtoehto olisi ehkä ollut kiinnostavampi, mutta samapa tuo - mieluummin nyt edes se kuin jo aiemmin yhdellä toisella lavalla soittanut Amorphis. : D

Olihan se toisaalta myös ihan kiva tunnistaakin niitä biisejä jo vähän enemmän, setti kun taisi olla pitkälti sama kuin Ruississakin. Silti en vain oikein jaksanut innostua, menköön vaikka väsymyksen piikkiin.
Ei se musiikki nyt tosiaankaan mitään korvien verenvuotoa saanut aikaan, mutta... omalla kohdallani biisit vaatisivat kyllä enemmänkin kuuntelua alkaakseen mahdollisesti kuulostaa mitenkään erityisen hyviltä, jos siltä ovat lopulta kuulostaakseenkaan.
Oli siellä toki välillä jotain ihan jännää sanoituksenpätkää mukana, mutta äh. Sori, ei vain nyt jaksa tarpeeksi kiinnostaa. Ja kato kun osaankin kertoa paljon esim. itse keikasta. No, tää ei olekaan rokkipoliisiblogi.

Tuosta onneksi jo tunnin päästä vuorossa oleva Herra Ylppö & Ihmiset olikin mulle livenä jo ihan uutta, ja enhän mä juuri mitään heidänkään tuotannosta tiedä muutenkaan. Neljä biisiä nyt juuri kuulosti tutuilta, ja näistä Pojat ei tanssi sekä Horros yllättäen olivatkin keikalla eniten sitä hyvinkin jees -osastoa. Noiden aikana kyllä ihan viihtyi!

Ainakin mun itseni on kuitenkin vähän vaikea päästä keikalla sen innostuneemmin mukaan jos musiikkia ei juuri ennestään tunne, ja tämä oli voimassa tälläkin kertaa lopulta suurimman osan ajasta. Loppuvaiheessa siellä nyt oli sentään ihmeteltävänä se lavalla ja lavan edustan kaiuttimilla heilumassa ollut hevospukuinen mies, josta Ylppö taisi, no, tykätä. My eyes...
Mutta, tosiaan. Ei tämäkään esitys nyt saanut aikaan mitään pakottavaa tarvetta kahmia mahdollisimman pian bändin ja artistin koko tuotanto itselleni, mutta saapahan taas kokea olevansa taas yhtä... kulttuurikokemusta sivistyneempi. :D

Ja mitä muuhun musiikilliseen korkeakulttuuriin tulee, kohta päästiinkin jo nauttimaan suomalaisista järvenrannoista, retkeilyharrastuksista sekä teräaseista pääkaupunkiseutulaiseen tapaan.
Kellon tullessa koko ajan lähemmäksi kuutta siinä kyllä huomasi, mistä ihmiset päälavan edustan tuntumassa olivat tähän mennessä eniten innoissaan. No okei, fanien lisäksi kovin moni "no, jos tänkin esiintyjän nyt vaikka mielenkiinnosta tsekkaisi" -mielellä liikenteessä ollut festarikävijä välttämättä tuskin edes uskalsi tulla seuraamaan meininkiä nimenomaan lähempää, mutta kuitenkin.
Vaikka bändin ja olosuhteet huomioon ottaen etenkin Laihon saapuminen lavalle olikin hieno hetki, ensimmäisen biisin eli Warheartin aikana oli vähän sellainen olo, että mitä vittua. Eturivissä oli ehkä maailman ahtainta, kyseinen kipale on muutenkin jotain mitä ei nyt taas ihan vähään aikaan ole kyllä yhtään tullut kuunneltua, ja ympärillä oli ihan täysi härdelli päällä ilman että olin itse vielä ihan täysin ns. tilanteen tasalla. No, wtf-fiilikset katosivat kyllä viimeistään siinä vaiheessa, kun seuraavana alkoi Hate Me! - okei, tuo biisi tuollaisella paikalla vasta kummallista onkin, mutta sanotaanko näin ettei siinä kohtaa setillisjärjestykselliset seikat olleet ihan ensimmäisenä mielessä. Ää, se(kin) vaan on vuodesta toiseen yhtä hyvä!
Silent Night, Bodom Night oli aika yllättävä myös, olisinko meinaan kerran aiemmin livenä kuullut. Ihan jees kuitenkin, puhumattakaan vaikka sitä seuranneesta Shovel Knockoutista... Siis esim. se synasoolo ei varmaan oikeesti oo tästä maailmasta, ja joo, kaikenmoista muuta kehuttavaa biisistä en nyt edes jaksa enkä tällä musiikkitietämyksellä etenkään osaa listata. Pakko tietysti mainita, että sanoituksista rivi "with that standpoint of bias / you can kiss my nordic pale-white ass" kyllä vaan on niin hyvä kohta. :D Siinä on asennetta, jolla pärjää ulkomaillakin!

I'm aLExi and I fucking run this shit.

Muutenkin tosi vähäisestä kuvasadosta kaksi edellistä ovat tosiaan ne jotka vielä jotenkin julkaista viitsii, ja jälkimmäisen valo-Alexikin varmaan kertoo jo ihan tarpeeksi siitä, että muiden kohdalla puhutaan jo oikeasti huonoista kuvista. Ei nyt sinänsä haittaa, sillä huonon kuvaonnen vuoksi oli pikemminkin helpottavaa vaan unohtaa kamera ja saada ihan täysillä keskittyä keikkaan. 

Välillä tietysti vähän häiritsi se, kuinka paljon tuolla oli painetta. Siis vaikka tykkäänkin siitä että tiivistä on, parissa kohtaa meno oli omaan makuun ehkä hieman kivuliasta. Needled 24/7 oli tässä suhteessa ehkä pahin, siinä kun ei yhdessä vaiheessakaan pystynyt muuta kuin litistymään kaidetta vasten kykenemättä liikuttamaan muuta kuin naamaa kivusta irvistämiseen. Eipä nuo tuollaiset kuitenkaan onneksi kauaa kestäneet, ja etenkin loppua kohden taisi jo vähän helpottaa. Yhdessä kohtaa oli kyllä vähän dilemma, kun kahden biisin välisenä, hiljaisempana hetkenä tuli toivottua että josko nyt tulisi In Your Face, ja samaan aikaan pelättyä että voi ei, meno on jo valmiiksia tällaista niin toivottavasti nyt ihan heti ei jotain In Your Facea tulisi... No, sieltähän se sitten tuli, ja vaikka alussa tulikin hetken aikaa kirottua eturiviin asti tuntuvat pitit alimpaan helvettiin, oli kyseinen biisi taas yksiä kohokohtia keikalla.

Paulalla on villit... biisit. :D

Mutta itähän tiivistävää nyt sitten voisi koko keikasta sanoa? No, ihan - vitun - hyvä. Viimekesäisen Qstockin hakkasi kyllä mennen tullen, ja sekään ei tosiaan mitään paskaa ollut.

Yllättävä setti oli kiva, ja vaikka vanhahkoihin biiseihin painottumisen vuoksi nyt joku Deadnight Warrior olikin mielestäni aika turha (come on, Something Wild), ei nyt muuten niin valittamista. Tai no okei, Living Dead Beatin puuttuminen korkeintaan, mutta eipä sitäkään osannut sen kummemmin harmitella. Everytime I Die oli tosi siistiä kuulla ensi kertaa sitten sen ihan ensimmäisen Bodom-keikkani, ah. <3 Koko homman parhaimmistoa sekin. Yllättävistä biiseistä yllättävin oli varmaankin Are You Dead Yet keikan päättäjänä, mutta ei kuulkaa yhtään haitannut: olin jo aiemminkin miettinyt että Hate Crew Deathrollille olisi kiva saada vaihtelua, vaikka melko tunnusomainen kappale onkin. No, vaihtelua saatiin ja hemmetin hyvin kyllä toimi!

Vaikka keikka ei ollutkaan kuin tunnin pituinen, sen lyhyys harmitti lopulta paljon vähemmän kuin olisin alkuun kuvitellut. Kyllähän bändistä mielellään nauttii kerralla kauemminkin, mutta menon ollessa noinkin hullua, tunti taisi olla oman jaksamisen vuoksi ihan jees aika.

Koko jutusta varmasti vieläkin paremman teki luultavasti osin se, ettei edes ylipäätään noiden esiintymisen onnistuminen ollut todellakaan itsestäänselvyys kaikkien näiden sairaalahässäköiden vuoksi. Ja hienoltahan se tuntui, kun Alexi siinä loppupuolella sanoi voivansa vannoa, ettei paikalle päästyään "olisi juuri nyt mieluummin missään muualla kuin täällä tänään teidän kanssa"!

Itse en muuten todellakaan havainnut miehessä mitään puolikuntoisuutta (olisiko ehkä ollut hieman tavallistakin kalpeampi, jos siis enää mahdollistakaan), ja luulen kyllä että tässä kohtaa voidaan luottaa jopa tällaisen, mm. järkevän arviointikykynsä toisinaan hukkaavan fanitytönkin sanaan. :D

Pohjois-Karjalan YLE-uutisten sivuilta löytynyt kuva. Hieno, vai mitä? :D

Show'n jälkeen oli kyllä sellainen euforia-/"mitä vittua just tapahtui?"-/omg-/fanitytötysfiilis että tärisytti. Hengailtiin jonkun aikaa mm. Joensuun mukavimman pariskunnan eli Emmin ja Jannen kanssa päälavan edustalla, kunnes me ns. aikuiset siirryttiin pizzakojun kautta anniskelualueelle. Siellä tulikin sitten istuskeltua suunnilleen päivän pääesiintyjän eli Chisun keikkaan asti, ja ah että oli oikeesti rentoa ja kivaa. Vaikka Children of Bodomin olisi kuvitellut soittavan vasta myöhemmin illalla, soittoaika kuudesta seitsemään oli kuitenkin tosi hyvä, sillä jäi vielä aikaa muuhunkin.

Pienistä, lupailluista sateista isoin (ja lopulta vissiin aika pieni sekin) sattui sopivasti Bodomin ajaksi, mikä tarkoittaa sitä ettei sitä tietenkään tullut oikein edes huomioitua. Vaikka etenkin illasta oli lähinnä pilvistä, pelkästään siitä poudasta saattoi jo olla iloinen.

Siis vau kuinka upea tunnelmakuva. Lavalla Black Star.
Hyvä miten luulin keikan alkuun asti että kyseessä olisi jotain rokkia - jonkin sortin räpiksihän se lopulta paljastui. :D

Todistusaineistoa siitä, että ilmeisesti minäkin osaan tehdä festareilla muutakin kuin jumittaa kokonainen päivä yhden lavan edessä.

Chisu oli jees, ja oli muutenkin mukava "normaalien ihmisten tavoin" katsoa ja kuunnella jotakin keikkaa joskus vähän kauempaakin. Samaa settiä tuli kuin Ruississakin, mikä oli kyllä ihan kiva, sillä kaikki biisit nyt ainakin ennestään tiesi. Yksinäisen keijun tarina teki taas tehtävänsä, yhyy, ja no... jotain keikasta ja hyvistä fiiliksistä kertoo varmaan esim. se, että huomasin nauttivani jopa Mun koti ei oo täällä -biisistä, joka on tähän mennessä lähinnä ärsyttänyt. 

Teema nimeltä rentoilu jatkui vielä siinäkin suhteessa, että matka festarialueen porteilta majapaikkaamme Sirun kämppään oli ehkä 300 metriä pitkä. Varmasti sekin vaikutti festarista jääneeseen hyvään fiilikseen (kyllä, jopa etäisyydet ja sivistyksen läheisyys voi olla isokin plussa, kun vertailukohtana on Ruisrock), mutta oli siinä toki muutakin, sen verran hyvä maku koko hommasta vaan jäi. Oon todella iloinen että tuonne tuli lähdettyä noin ylipäätäänkin, ja pitääkö edes mainita, että Bodom. <3 Tietysti toivon että hepuilla olisi jatkossa enemmänkin festarikeikkoja Suomessa, mutta vaikkei olisikaan niin ihan sama - noiden ainoan kesäkeikan vuoksi ties minne uusia festareita kokemaan lähtemisestä voisi ihan hyvin ottaa jonkun perinteen. :D

PS. Otsikkoon viitaten, pitää kertoa vielä yhdestä hämmästyksenaiheesta, nimittäin eräästä japanilaisesta Bodom-fanista (joka taisi olla Ilosaaren lisäksi paikalla myös bändin viime Pakkis-keikalla joulukuussa). Sen lisäksi, että nainen oli ihan älyttömän lyhyt jopa meikäläisen vinkkelistä, kaikkein eniten hämmästytti se käytös: ensinnäkin, tyyppihän oli tosiaan matkannut Suomeen kuulemma vain bändin vuoksi.

Siinä keikan alkua odotellessa päätin tosiaan vaihtaa sen kanssa muutaman sanan ettei nyt tulisi turhan ypö olo suomalaisten keskellä, ja kyselin sitten että mistä on kotoisin ynnä muuta sellaista. Keikan jälkeen tuli vielä juteltua pari lausetta, ja vähän ajan päästä siitä tyyppi kysyi, että voisiko hän saada mun kanssani kuvan. Siis häh? Yllättäen en ollut ihan varma kuulinko oikein, joten kun kumarruin lähemmäs ja pyysin toistamaan, sain kuulla saman kysymyksen ujostelevalla, mutta melkeinpä oikeaoppisella SUOMELLA. Siis oikea tupla-wtf, mitä hittoa? Siinä sitä sitten kummastuneena poseerasin japanilaisen vieressä kameralle jonkun randomjätkän ottaessa kuvaa, ja en oikeasti tajua, että mistä oli kyse. Okei, ei taida olla mikään myytti että aasiailaiset tykkää ottaa kuvia reissuiltaan - mutta mitä mä olin tehnyt, muuta kuin ystävällisesti vähän jutellut jotain? Tuli kyllä jälkeenpäin naureskeltua että ilmeisesti on niin kumma tapaus jos joku suomalainen tulee juttelemaan tuntemattomalle, että täytyy ottaa oikein kuva todisteeksi. :'D

Ennen lähtöään nainen tuli vielä kättelemään sekä mua että Ninaa sanoen kiitokset, edelleen suomeksi. Tässä kohtaa alkoi kyllä hävettää, että japanilaista kiitos-sanaa "arigatoa" muistellessani en saanut päähäni muuta kuin sanan virolaisen vastineen, joten jäi sitten edes pieni, eksoottisempi kielitaito näyttämättä. ::D

Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että japanilaiset ihan totta on kohteliaisuudessaan ja fanituskulttuurissaan ihan kummaa väkeä, ja taas tuli kyllä sellainen fiilis, että pitää sitä maata päästä joskus ihan paikan päältäkin ihmettelemään.

PPS. Ette ikinä arvaa, missä oli pakko poiketa paluumatkalla! Voi nolous.

Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen sponsoroima Elämä Alexille -tukikonsertti

...alias Ruisrockin lauantai.

Otsikkoon viitaten, tästähän piti tulla meikäläiselle vähintäänkin kesän paras juttu - Nightwish ja Children of Bodom samalla festarilla, samana päivänä ja samalla lavalla melkein perätysten, so you don't say!
No, eipä sitten kuitenkaan tullut.
Viime torstai oli oikeasti kesän tähän asti kamalin päivä: kaiken huipuksi neljän tunnin yöunien jälkeen ja pienessä kankkusessa en saanut tehtyä suunnilleen mitään muuta, kuin kytättyä huolesta vääränä koneen ääressä uutta tietoa sairaalassa makaavasta Laihosta ja Ruissi-keikan kohtalosta. Illalla kun olo alkoi olla melkein jopa toiveikas, tulikin sitten tieto peruutuksesta, eikä siihen lopulta auttanut muu kuin todeta, että sånt är livet. Tärkeintähän on tyypin tervehtyminen ja lippu oli jo ostettu, joten seuraavana päivänä reissuun joka tapauksessa lähdettiin. Vaikkakin sitten vähemmän odottavaisin fiiliksin.

Yöpaikaksi oltiin saatu käyttöön kummitädin kämppä, ja ai että oli rentoa vaikkapa Provinssi-päivän aamuun verraten saada nousta ylös niinkin myöhään kuin kasilta. :D
Festarialueen viereen päästiin ystävällisen taksikuskin ansiosta jo kymmeneksi, ja vaikka tuo "jonotus" olikin lyhin pitkiin aikoihin, en muista milloin viimeksi olisin ollut jo tuollaisessa ajassa yhtä kettuuntunut ennen kaikkea järjestäjien touhuun. Koko homma oli tosiaan yhtä paikasta toiseen häätämistä ja (suoraan lainaten) "emmää mitään tiiä, mää oon täällä töissä, toi oli hyvä kysymys" -tyyppistä vastailua, ja en oikeesti tajua miten kukaan Ruisrockkiin jonottamisen aiemmin kokenut halusi tulla paikalle meitäkään aiemmin.
No joo, en jaksa ainakaan toistaiseksi enempää valittaa, etenkin kun yhden jälkeen viimein löysimme kuin löysimmekin itsemme Niittylavan eturivistä.

Emppujee ja minäjee kuvassajee.

Ensimmäinen esiintyjä eli Pariisin kevät ei sanonut mulle (tietysti tuttua nimeä lukuunottamatta) ennestään mitään. Tuntuu etten muutenkaan enää tässä vaiheessa muista juuri mitään koko keikasta, mikä ei sinänsä ihme, sillä jo myöhään samana iltanakin siitä tuntui olleen jotain vuorokausi aikaa :D

Vaikka mä lopulta pari biisiä tunnistinkin, ei keikasta valitettavasti paljoa irti saanut. Eipä nyt olisi tietenkään paljoa vaatinut koittaa vähän tutustua bändin matskuun jo etukäteen, minkä seurauksena tunti olisi voinut ollakin ihan jees, mutta alkuperäisen aikataulun perusteella mulla nyt oli sen verran kiinnostavaa nähtävää ja kuultavaa tiedossa jo valmiiksikin, että ei jaksanut kiinnostaa. Ja Bodomin perumisen jälkeenkin reissua edeltänyt ilta tuli käytettyä mieluummin lohdutusjäätelöä syöden, kuin jonkin täysin merkityksettömältä tuntuvan asian opiskelun parissa...

No, Stam1nasta sentään tiesin jo huomattavan paljon siihen nähden, etten voi sanoa koko bändiä vieläkään varsinaisesti kuuntelevani. Näiden keikkaa kohtaan olikin aluksi jopa mielenkiintoa, mutta sattuneista syistä sekin pääsi lopahtamaan, ja ennen lavan toista ohjelmanumeroa oli oikeasti sellainen olo, ettei nyt kyllä jaksa sitten yhtään kiinnostaa.

Eipähän tarvittu kuitenkaan saada kuin yhtye lavalle, kunnes mä jo huomasin ihan kunnolla nauravani, nimittäin Hyrden meikeille. Siis ne kulmat :'D Kiitos tästä, niillä ilmeillä höystettynä herran ulkoinen olemus oli todellakin jotain, mitä ilmeisesti piristyksekseni tarvitsin.

Noiltakaan ei kuultu lopulta kuin vissiin pari biisiä, joita en millään lailla tunnistanut, joten ei paha.

Vaikkei tähänastisten tutustumisyritysten perusteella se musiikki ole ainakaan vielä niin sytyttänyt, lukuunottamatta tietysti jotain satunnaisia hyviä pätkiä siellä täällä, keikka oli joka tapauksessa viihdyttävä. Meno oli energistä, läppä lensi ja no, olihan siinä mukana myös... omanlaistaan mieskomeutta ::D

Musiikillinen kohokohta itselleni oli yllättäen Valtiaan Uudet Vaateet, sillä vaikka saattaakin kuulostaa tyhmältä, niin se on musta törkeen hyvä! :D Hieno tykätä toistaiseksi vaan jostain sinkkubiisistä, mutta minkäs teet.

Mitä musiikkiin muuten tulee, lyriikat ovat toki mielenkiintoisia (sen verta mitä nyt selvän saa) ja varmaan jo itsessäänkin kelpo syy koittaa tutustua bändin tuotantoon, mutta... en sitten tiedä, mikä siinä musiikissa mättää. Ehkä mukana ei ole tarpeeksi melodisuutta, ehkä biisit ei vain avaudu mulle kuin vasta lukuisien ja lukuisien kuunteluiden jälkeen tai ehkä sitten ei vaan ole lopulta mun juttu? Paha nyt lähteä arvuuttelemaan, mutta tavallaan vähän harmi. Ei kuitenkaan sillä että jaksaisin asiaa ainakaan nyt sen kummemmin valitella, sillä kuten sanottu, Stam1nan meiningeissä vietetty tunti oli joka tapauksessa tosi hyvä piristys kaiken EVVK-ohjelman keskellä.

Seuraavana esiintymis- ja nyt myös ruotimisvuorossa olikin sitten kivuliaista kivuliain murheenkryyni: Bodomia paikkaamaan pestattu Amorphis.

Itse olisin tykännyt parempaa, jos peruutuksen johdosta ohjelmaa olisi vain karusti lyhennetty eikä siten hankittu tuuraajaksi yhtään ketään. Amorphiksesta kuuleminen ihan oikeasti vain pahensi koko pettymystä. Mulla ei todellakaan ole mitään yhtyettä vastaan, mutta kun se on tullut nähtyä jo kolmesti lempibändien keikkoja odotellessa ja nyt sitten vielä lempibändin tilalla, en usko olevani lainkaan ainoa, jota asetelma kävi ärsyttämään. Noin isolla festarilla viime hetken muutokset aikatauluissa tekisivät touhun kuitenkin liian hankalaksi, ja ihan jokaista Suomenmaankaan bändiä ei tosiaan saa kahden päivän varoitusajalla buukattua auttamaan, joten ei auttanut itku markkinoilla.

Amorphiksen keikan lähestyessä ja etenkin alkaessa ei kuitenkaan voinut välttyä Stam1nan jälkeen taas takaisin palailevalta harmistukselta, ja äh, toivottavasti nyt en ainakaan liikaa kyllästyttänyt seuraa valituksillani. Siinä sitä vaan tajusi taas liian hyvin mistä olikaan jäämässä paitsi.

Jos tilanne olisi ollut eri, keikasta tuskin olisi sen kummemmin huonoa sanottavaa, eikä siis sinänsä ole nytkään, mutta niin... Vaikka Tomi Joutsen ihan karismaattinen esiintyjä onkin, en silti voinut olla hieman katkerana miettimättä että hänen sijaansa suoraan tuossa edessä voisi nyt olla Alexi Laiho. :( No, itsekäs ajattelu taas hiiteen ja tilalle sen sijaan asiaa isomman kuvan kautta katsominen, siinä se.

Oli muuten katkeransul... ihan mukavaa, kuinka bändi spiikeissään symppasi Alexia ja muuta Bodomia!

Ennen Chisun aloittamista fiilis alkoi taas hieman parantua, sillä siinä kohtaa jo pikku hiljaa tajusikin että siitä seuraavaksihan täällä tosiaan soittaa Nightwish - voin kertoa että aiemmin päivällä ajatus ja kellonaika 0:15 tuntuivat ihan ylikaukaisilta. Muutenkin oli kiva nähdä vaihteeksi jotain, krhm, uutta...

Chisultahan en tiedä juuri muuta kuin radiohitit, mutta eipä se ainakaan tässä vaiheessa sen kummemmin haitannut. Vaikken keikalla kaikkein innokkaimpiin faneihin kuulunutkaan, oli tuo silti ihan jees: musiikki kun on ns. melko helposti kuunneltavaa ja suomeksi lauletuista tarinoista nyt sai joka tapauksessa jotain irtikin.

En muuten yhtään tiedä mikä muhun meni Yksinäisen keijun tarinan aikana, kun olin siellä ihan tippa linssissä. No, surullinen ja nätti biisihän se.

Pakko muuten sanoa laulajasta vielä sen verran, että kuuntelemisen lisäksi kiva oli myös katsella, sillä siinä on suoraan sanottuna hyvännäköinen nainen! :D

Pian oli toisiksi viimeinen esiintyjä sekä senjälkeinen puolitoistatuntinen ohi, ja aika sen, mitä minäkin nyt sitten olin festarille raahautunut näkemään. Koska hassuissa keikkamuistoissa vellominen on kivaa, mukana oli mitkäs muutkaan kuin nämä:

Ja kyllä, paloin auringossa.

Sotasuunnitelmana oli pitää ankat ainakin puoliksi naamalla Finlandia-intron alkupuolella, mutta homma meni vähän puihin, sillä introna toimikin tuon sijaan Crimson Tide taustanauhalta eikä bändiä siis vielä tuossa vaiheessa lavalla näkynyt. :D No, naamarit sai sitten heilua kädessä parin ensimmäisen biisin ajan, ja ainakin Anette näytti huomaavan ja muistavan, jee!

Mutta tosiaan, alun Storytime ei ollut tällä kertaa jotain aivan yhtä hurmoksellista kuin edellisillä keikoilla - johtunee osin siitä, että vähän ehkä häiritsi kun lavan ja aidan väli oli kauttaaltaan täynnä ympäriinsä hääriviä kuvaajia. Hyvin kuitenkin lähti homma käyntiin, ja vaikka Wish I Had An Angelin sekä Amaranthin alussa kummassakin kävi ensin mielessä että "eih, edellisiä lyhyempi keikka ja ne soittaa silti nää?"... ei tuo siltikään osannut niin haitata, sillä no, Nightwish!

Keikka oli sen verran samankaltainen kuin kiertueen edellisetkin, joten en tiedä kuinka paljon siitä olisi aihetta sen yksityiskohtaisemmin kertoilla. Hienoa oli alusta loppuun saakka, vaikkei tämä kyllä ihan vaikkapa tuon Provinssin tasolle omilla fiiliksilläni mitattuna yltänytkään. Ei nyt tietenkään ihme, sillä olihan edellämainitusta kulunut vasta kolme viikkoa, kun taas sitä edellisestä kolme kuukautta.

Biiseistä eritoten Scaretale, I Want My Tears Back, Planet Hell ja Last Ride Of The Day olivat jälleen kerran parhautta, ja etenkin "Anett' Hellin" suhteen sai taas ihmetellä että wow, voiko mikään oikeasti olla noin hienoa livenä. Antaa settilistan (Nina on ihan velho noiden nappaamisessa :D)

kuitenkin kertoa, että tähän tuli vastaus jo varsin pian. Ja se vastaus oli tällä kertaa, mikäli vielä mahdollista, kyllä:

Tosiaan, DARK CHEST OF WONDERS. Olin mä tuota salaisesti vähän toivonut, mutta silti se tuli niin äkkiä ja puskista ja ää. Yksi mun varmasti kuunnelluimpia NW-biisejä, ja vaikkei se enää nykyään kaikilta osin ihan täydellistä alusta loppuun jossain korvien tienoilla koettua orgasmia olekaan (kamala, mistä lähtien mä oon alkanut puhua näin?) kuin joskus vaikka 3 vuotta sitten, niin... siltikin ihan törkeen kova biisi edelleen. Ja etenkin tuossa livetilanteessa! Siis ei herranjumala, hetken kesti tajuta että mitäs ne nyt soittaa, ja arvatkaa vaan olinko sen jälkeen yhtä koko kroppaa pitkin menevää kylmää värettä. Ihan ehdoton kohokohta koko keikalle.

Jos nyt jotain kummasteltavaa pitää mainita, niin ehkä se, etten oikein tajua miksi ne soitti taas Finlandiaa suunnilleen keskellä keikkaa. Introna se on jees ja hyvän kuuloinen tietysti joka tapauksessa, mutta en voi silti olla ajattelematta että jos keikasta halutaan "tuhlata" parikin minuuttia tuohon, niin miksei sitten voida soittaa saman tien jotain muutaman minuutin biisiäkin. No joo, Aneten lepotaukoa ilmeisesti, ja eivätpähän sentään Last of the Wildsia soittaneet.

Over the Hills ("Jeesus!" :D) sai myös aivan aluksi aikaan pienen "plääh"-reaktion, mutta no, ei voi kyllä väittää etteikö sen alkuun lisätty pilli-ilottelu (jonka nimesin Hobittibileiksi) olisi ollut kiva!

Show'n jälkeen huomasin jalkoihini sattuvan enemmän kuin minkään keikan jälkeen pitkään aikaan, mutta ei sen väliä, kipu kasvattaa ja eipähän ainakaan ollut turhaa. :D

Kyllä tuo 75 minuuttia kruunasi illan sen verran hienosti, että iloinen olin kun olin joka tapauksessa saapunut paikalle. Täytyy silti sanoa, etten kyllä ainakaan ihan heti uudestaan olisi niin innoissani menossa katsomaan edes Nightwishia siten, että eturivipaikan vuoksi täytyisi kuunnella ensin neljä ei-niin-kiinnostavaa esiintyjää (elleivät nyt sitten ihan Tampereella olisi). Ei nyt tosiaan huono reissu kuitenkaan, ja itse päätähden keikkakin oli tällä kertaa varmaan 10 kertaa parempi, kuin ensimmäisessä Ruisrockissani vuonna 2008!

Itse festarista vielä sen verran, että mä todellakin tykkään sen alueen vihreydestä, meriympäristöstä ja kaikesta (pieksee jonkun Tuskan Kalasataman ruman asfalttihelvetin mennen tullen), mutta siinä kuuluisassa saavutettavuudessa olisi ihan oikeasti parantamisen varaa. Siis vaikka kyseessä nyt onkin joku luonnonsuojelualue, niin jos sellaisessa paikassa kerta voidaan ylipäätään järjestää joku ryyppäys-/roskaus-/sukupuolitautien leviämis-/meluamistapahtuma, niin olisiko niin vaikeeta saada ne saakelin festaribussit kulkemaan ihan alueen porteillekin asti? Kyllä sinne autotiekin menee, jollainhan tosiaan koko homman kokoamistarpeetkin paikalle kuljetetaan, niin mikä oikeasti estää?

Ja kun kerran myös ollaan Suomen isoimpia ja ties minkäkokoisen maa-alan vanhimpia festareita, luulisi että tietyt asiat saataisiin organisoitua vähän paremmin kuin itse on saanut kokea ja etenkin kuulla muiden kokemuksista... No, paskanko väliä jollekin jo päivän aluksi kännissä olevalle "tullaan koko festarille vain riehumaan ja ahdistelemaan teinityttöjä seksuaalisesti" -porukalle välttämättä olisi, vaikka esim. lippujentarkastuksessa menisikin 20 minuuttia ylimääräistä aikaa siihen että järjestäjät väittävät kalliilla ja rehellisesti ostetun lipun olevan feikki, mutta... Kyllä on tosiaan niitäkin kävijöitä, joille esim. tuollainen evoilu onkin sitten vähän enemmänkin ikävä juttu.

Jos kaikki olisi mennyt kuten alunperin piti ja "Ankkalammikon lapsetkin" olisi päässeet soittamaan keikkansa, tuskin jaksaisin ainakaan tässä vaiheessa hirveästi mistään valitella (ei silti sillä, että mä nyt sentään Ruisrockkia tai ylipäätään ketään olisin ikävään kohtaan sattuneesta sairastumisesta syyttämässä :D).

Hyvien uutisten mukaan Laiho on pääsemässä jo huomenna pois sairaalasta, ja vaikka se tässä nyt tärkeintä onkin, en voi silti olla välillä harmittelematta, minkälainen spektaakkeli tapahtumasta tosiaan piti tulla. Okei, jätkä on tervehtymässä ja kyllä niitä keikkoja vielä tulee, mutta ei nyt vaikka jonkun... odotetun ja toivotun ja iloitun raskauden keskenmenostakaan päästä yli vain olkia kohauttamalla ja sanomalla, että "kyllä niitä vauvoja vielä tulee" ::D No, tähän lapsettomuuteen helpotusta tosiaan toi Nightwish, ja kiitos siitä heille! (En tiedä mistä tuokin vertaus tuli, mutta syytän siitä nuorten äitin blogeja, joita on tullut viime aikoina lueskeltua).