tiistai 22. maaliskuuta 2011

Oh yeah, it was worth it

Bodom-sunnuntaihan se tosiaan koitti viimein, ja oli kyllä hienoa kun aamulla verhojen takaa paljastui ihana auringonpaiste edellisenä päivänä vallinneen lumisateen sijaan.
Yhtä hienoa ei sen sijaan ollut huomata, etten saanut vieläkään edes aamupalaa syödyksi. Varmaanhan myös jännityksellä on ollut oma vaikutuksensa, mutta hieman kipeenä sitä taidettiin olla edelleen (viime viikon puolivälissä oksennustauti ja kuume päättivät katsokaas tulla meikäläistä häiritsemään). Mutta mitäpäs tuosta, lääkettä vain suuhun ja menoksi!

Saavuin Pakkahuoneen edustalle siinä kahdentoista aikaan (ensi kertaa autolla keikalle, jee :'D), ja seuraakin ilmestyi piakkoin. Aurinko paistoi, pieni pahoinvointinikin helpotti ulkona ollessa huomattavasti ja muutenkin oli mukavaa, mitä nyt koko ajan sulavasta lumesta aiheutuneet purot alkoivatkin uhata jonottajia :D
Jossain vaiheessa Aamulehden toimittaja ja kuvaaja kävivät haastettelemassa Miraa, Annaa, Roosaa ja Niinaa kevätaiheiseen juttuun, ja eilen lehdestä katsoessa näin että mähän näyn siinä kuvassa myös. xD Hienoa tää mediajulkisuus.
Jonotuksesta nyt tuskin enää sen tarkempia selostuksia... Kuuden aikaan vietiin Ninankin kanssa tavarat ja takit autoon, ja kun sen jälkeen suunnattiin rautatieasemalle viimeistä vessakäyntiä varten, huomattiin että Alexi Laihohan se siinä seisoskelee bussin takana kirjoittamassa nimmaria parille tyypille. Ei kuitenkaan ehditty omg-reaktioiltamme tehdä muuta kuin kuikuilla nurkan takaa pienessä paniikissa, kun herra jo katosikin bussiin :'D Se siitä siltä kertaa.

Puoli seitsemän aikoihin jonossa seistessämme ovelta tultiin ilmoittamaan, että jos jonottaminen kyllästyttää, täysi-ikäiset voivat halutessaan käyttää myös Klubin puoleista sisäänkäyntiä, joka tultaisiin avaamaan ihan kohta. Sinnehän me sitten juostiin, ja oli paikalle päästessä mukava huomata että uudessa jonossa ennen meitä ei ollut varmaan puoliakaan siitä ihmismäärästä mitä hetki aiemmin (joka sekin oli aivan pikkuinen koko jonoon nähden).
Lupauksista kohta tapahtuvan oven avaamisen suhteen ei taidettu järjestäjien puolesta paljoakaan välittää (tai sitten keikkapaikan sisäisessä informaation kulussa oli melkoisia katkoja), sillä jouduttiin lopulta odottamaan Klubinkin ovilla vissiin ihan paria minuuttia vaille seitsemään asti... Ja se odottelu oli kyllä jotenkin tragikoomista, päällimmäisenä tunteena kauhea stressi siitä että avataanko se ovi kumminkin vasta samaan aikaan kuin toinenkin tai mikä vielä pahempaa, myöhemmin, ja samalla nauratti jonon ensimmäisinä olevien kärsimättömät kommentit asioihin, joita sisällä pyörivät järkkärisedät tekivät sen sijaan että olisivat tulleet avaamaan oven :'D
Kun se ovi tosiaan saatiin viimein auki (eikä kai lopulta juuri toista ovea aiemmin...), lipun tarkastuksen jälkeen lähti kauhea juokseminen lavaa kohti, ja pianhan olinkin sitten kaiteessa kiinni. Se tunne oli jotain ihan mahtavaa. Paikka oli vieläpä keskemmällä aitaan nähden kuin viime keikalla, mikä ei myöskään varsinaisesti haitannut. Ja niin, puoli oli eri myös. Oli taas yksi näitä "wtf, mä tosiaan taidan olla täysi-ikäinen" -fiiliksiä olla ensi kertaa Pakkiksen anniskelupuolella :D

Vähän ennen soiton alkamista mun huono oloni palasi taas, mutta onneksi nyt ei sen enempää oksettanut tai mitään. Machinae Supremacy aloitti siinä puoli kaheksan aikoihin, ja eihän se musa mitenkään pahalta kuulostanut. Vähän tietysti häiritsi kun en tuntenut yhtäkään biisiä eikä siinä muutenkaan jaksanut hirveästi innostua, mutta melkoisen pian oli ohi sekin. Ensiferumilta nyt tunnistin sentään Lai Lai Hein, ja kyseisen bändin aikana tulikin oltua mukana jo vähän edellistä enemmän.
Bodomhan se myös pian aloitti ja vieläpä varsin hyvissä ajoin, ja siinä vaiheessa huonosta olosta ei ollut enää tietoakaan. Heti Not My Funeralin alussa takaa päin tuli kauhea paine ja eräs isokokoinen, silmistä päätellen jo siihen mennessä reilusti alkoholia nauttinut kaveri hieman häiritsi käsien huitomisellaan, mutta kummankin asian suhteen helpotti onneksi pian.


Mitään übertarkkaa muistikuvaa biisien järjestyksestä mulla ei ole, mutta parhaita kohtia setistä olivat ehottomasti ainakin In Your Face, Living Dead Beat, Shovel Knockout, Needled 24/7, Follow the Reaper ja Was It Worth It <3_<3 Oikeesti, vaikka kumpikin tähänastisista Bodomin-keikoistani ovat olleet ihan pirun hienoja kokemuksia, niin kyllä tämä viimekertaisin ainakin settinsä puolesta voiton vei.
Keikallahan tuli hiton kuuma ja myös jano oli ihan järkyttävä, joten tuli kyllä jossain välissä ajateltua että rauhottakaa nyt oikeesti vähän ja etenkin näin hyvien biisien kanssa, mullahan loppuu ihan kohta kunto :'DD Hyvinhän sitä kuitenkin lopulta jaksoi riehua loppuun asti, mutta sattuneesta syystä spiikkien olisi toivonut kestävän vaikka vähän kauemmin kerrallaan : D
Kuvia tuli otettua varmaan vähemmän kuin millään keikalla aiemmin kun ei hirveästi huvittanut pitää koko ajan kameraa kädessä, saati sitten kurotella joka välissä kaivamaan sitä laukusta. Muutamia Allu/Janneilu-hetkiä nyt olisi toki ollut kiva saada itsekin ikuistettua :'D

"Has anyone had eyes on Henkka? The bassplayer? Tall, cute?"
"O__o *pasmat sekasin ja fanityttöilyä* :'D"

Keikka tuntui tulleen loppuunsa ihan älyttömän pian, ja voi hemmetti miten huomasin mun selkääni sattuvankaan. Oli kyllä kuollut, mutta onnellinen olo : D Lähdettiin pian valumaan autolle päin, ja voi että miten hyvältä kylmä ulkoilma siinä ulos astuessa sekä kylmän veden juominen autolle päästyämme saattoivatkaan tuntua.
Melko pian Nina lähti jo kotimatkalle, ja me muut siirryimme monien muiden tavoin bussin viereen seisoskelemaan. Jossain vaiheessa alkoi tulla jo vähän kylmäkin, mutta jatkettiin kuitenkin odottelua, ja jonkin ajan kuluttua Jaska ulostautuikin keikkapaikan ovesta luoksemme. Itsekin uskaltauduin käydä pyytämässä nimmarin ja sen jälkeen yhteiskuvan (jota mulla ei vielä ole koska sen vastaanottaminen Miralta tuolla mesessä taisi feilata, koko kuva ei ilmestynyt ollenkaan Picasaan ja noista tiedostoista katsoessakaan ei suostunut näyttäytymään. Kattoo jos saisi vielä myöhemmin lisättyä mahdollisesti).
Tämän jälkeen odottelu jatkui, ja ainakin Miralla ja Annalla näytti olevan ajoittain hyvinkin hauskaa:
"Radomir karkas."
Olin kai ehdottanut että seuraavan, mahdollisesti saapuvan bändiläisen jälkeen lähdettäisiin jo pois. Tuntui kuluvan ihan älyttömän kauan siihen asti kun ovesta astui ulos Roope, ja nimmarin ja yhteiskuvan kävin hältäkin pyytämässä. Tässä vaiheessa tajusin kehaista jo keikkaakin :D Kuvaa en kyllä viitsi laittaa tähän näytille, koska ilmeeni siinä oli jotain hiton jäätävää...
Roopen paikalle ilmestymisestä ehti kulua vain ihan hetki, kun ovesta astelikin ulos myös Alexi, ja tässä kohtaa kiitin onneani siitä ettei oltu poistuttu paikalta vielä aiemmin. Nuo pakolliset nimmari & yhteiskuva -pyynnöt sain esitettyä yllättävänkin sujuvasti, Mira sitä muutakin juttelua taisi lähinnä harjoittaa. Herra oli tosi tui, kehui meitä hyväksi yleisöksi ^^

Näytä itse järkevältä vastaavassa tilanteessa :D
Pian tämän jälkeen lähdettiinkin pakkautumaan autoon, ja olisiko meikäläinenkin siinä vähän ennen puoli kahta ollut kotona. Voin sanoa, että klo 6.30 aamulla herätessä väsytti :D
Niska on edelleenkin ihan hemmetin kipeä, mutta oh yeah, it was worth it!

Hell yeah - ignore the pain... :'D

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Start to take control

Ensimmäinen viikonloppu loman jälkeen oli kyllä niin kovasti odotettu asia.
Suunnitelma perjantaille oli vain olla täysin huoletta kaikista typeristä kouluasioista (joita näyttää kasaantuneen taas mukava vuori hoidettavaksi), käväistä kaupungilla hakemassa Bodomin keskiviikkona ilmestynyt Relentless Reckless Forever ja toivon mukaan fiilistellä sitä kovastikin. Loppuviikonloppu sitten pyhitettäisiin koululle.
Tilanneraportti: perjantain suunnitelma onnistui mitä täydellisimmin, levy löysi tiensä innoissaan olevalle omistajalle ja on ollut tähän asti kovassa soitossa. Niiin paljon parempaa matskua kuin vaikkapa Blooddrunkilla! Keikan odotus senkun vain lisääntyi tämän myötä.


Illemmalla oli myös varsin hauska nähdä Holopaisen Tuomas piipahtamassa vieraana Korkojen kera -ohjelmassa :'D Äitillä taisi myös olla mukavaa, ainakin kommenteista ("Vooi, Sannin poikaystävä ^^" ...) päätellen... Mutta joo. Kiva noita nightwishiläisiä on nähdä mediassa välillä, viime levystä ja keikoista kun tuntuu olevan jo ikuisuus, puhumattakaan siitä kuinka kauan ensi levyyn ja keikkoihin tuntuu vielä olevan aikaa.

Mutta - takaisin tilannekatsaukseen, kuten varmaan enemmän kuin sallitte.
Perjantain onnistunut linja ei todellakaan jatkunut enää lauantaina, tai no, ehkä siinä mielessä sentään että Bodom on edelleen ollut kovassa soitossa. Koulujuttujen eteen en laittanut nimittäin tikkua ristiin. Laiskuus, saamattomuus ja niistä koituva ketutus ja stressi ei ole hyvä yhdistelmä ollenkaan, etenkään kun soppaan lisätään vielä lievä migreenintapainen (ei siis ihan se kunnon pahin mahdollinen tapaus, mutta näitä tällaisia lievempiä ilmiöitä mulla joskus kuitenkin esiintyy). Yritä nyt siinä sitten saada jotain hyödyllistä aikaan samalla kun pää on hiton kipeä ja silmätkin tuntuvat pienen ulkoilunkin jälkeen niin väsyneiltä ettei oo tosikaan.
Tänään sentään sain jo aloitettua terveystiedon liikuntapäiväkirjaa, ja jos vielä saman aineen sanomalehtikatsausraporttihomman sekä äikän kirjallisuusaikajanan saisin suurin piirtein valmiiksi, voisin olla jo tyytyväinen itseeni.
Miten hitossa oikeasti jotakin koulun eteen tekeminen ja etenkin sen aloittaminen voi olla niin ultimaattisen vaikeata? Ymmärrys loppuu.

Mutta laiskuusitsesäälistä muihin, onneksi mukavampiin asioihin.
Sain eilen meiliä saksalaiselta tytöltä, jonka olin bongannut ESN-vaihdon sivuilta ja joka tietojensa mukaan olisi kiinnostunut tulemaan Suomeen muutamaksi viikoksi tänä keväänä. Kysyin siis häneltä oliko suomalaista vaihtarikaveria vielä löytynyt, ja onnekseni vastaus oli että ei.
Eipä tässä vaiheessa vielä mitään lukkoon lyöty, mutta optimistisesti ajateltuna vaikuttaa kovasti siltä, että kyllä tämä tyttö vielä myöhemmin keväällä Saksaan suuntaa. =)
Kyseinen maa ei todellakaan ollut mulle mikään ykkösvaihtoehto matkustaa, mutta siihen päädyttiin, kun kiinnostavimmaksi vaihtoehdoksi ajan myötä osoittautuneeseen Hollantiin ei oikein ottanut onnistuakseen mennä. Olihan sieltä tulossa tänne porukkaa, tyttöjäkin yhteensä neljä, mutta heillä oli tarkoituksena matkustaa nimenomaan group exchangellä eli tuossa tapauksessa parittain. Suomalaiset vaihtariparitkin olivat jo ehtineet löytyä, joten mun piti tyytyä unohtamaan koko juttu.
Olisihan sieltä vielä yksi poika ollut tulossa tänne, mutta ujouteenkin taipuvaisena suomineitona tietysti epäröin tämän vaihtoehdon kohdalla. Jo suomalaistenkin poikien kanssa toimeen tuleminen on kohdallani hieman kyseenalaista, enkä todellakaan usko niin hyvään tuuriin että kyseinen vaihtari sattuisi olemaan vaikka joku kovastikin silmäätekevä suomimetallifani tai joku jonka kanssa mulla synkkaisi muutenkaan erityisen hyvin.

Pieneksi selvennykseksi voisin tähän väliin kertoa, niin typerältä kuin se ehkä saattaakin kuulostaa, että halu matkustaa juuri Hollantiin on mun tapauksessani lähtöisin musiikista. Pelkän Epicankin lisäksihän siellä tehdään "female fronted metalia" paljon muutenkin, ja musta se nyt olisi vaan kiva mennä maahan tietäen siitä jotain muutakin noiden pakollisten "tuulimyllyjen, tulppaanien ja laillisen kannabiksen" lisäksi, etenkin kun se on itselle tärkeää. Mutta joo, se siitä, ainakin tämän kevään osalta.
Italiaakin olin miettinyt vaihtarimaaksi, mutta kyllä tuo Saksa sitten nousi kuitenkin sen yli, luultavaksi siksi, että olen lukenut kyseistä kieltä jotain yli 8 vuotta ja olisi ihan kiva päästä edes koittamaan vähän käytännössäkin sekä siksi, että siellä maassa oli porukkaa jotka olivat laittaneet Suomen nimenomaan ykkösvaihtoehdokseen. Vähentää huomattavasti epävarmuutta siitä että "apua miten helvetissä mä saan sen ulkomaalaisparan viihtymään täällä" kun tietää että se on itsekin halunnut ensisijaisesti tulla juuri tänne :D Saa sitten syyttää itseään jos Suomi osoittautuukin ihan scheissemaaksi ja sen ihmiset tylsiksi. No joo...

Varmaan pari vuotta sitten olin ihan varma että enhän mä nyt mihinkään vaihtoon lähtisi. Siis mä? Enhän mä uskalla.
Mieli kuitenkin muuttui, ja yksi syy siihen oli ihan varmasti se kun koulussamme vieraili viime vuonna hollantilainen tyttö parin viikon ajan, mikäli muistan oikein. Jotenkin sitä alkoi ajatella, että oliskohan se sittenkin siistiä itsekin kokeilla parin viikon ajan millaista on olla "se ulkomaalainen tyttö" jossakin toisessa koulussa... Vieraan kielen harjoittaminen käytännössä ei myöskään olisi muuta kuin hyväksi, saati sitten uudet kokemukset toisinaan hieman sisällöttömältä tuntuvaan elämääni. Pikkuhiljaa aloin olla vaan varmempi ja varmempi ajatuksesta, joten ei kun vain sopivaa vaihtarikaveria etsimään.
Joku vaikka kokonaisen vuodenkin ulkomailla viettäminen voisi olla melkoisen siisti kokemus, mutta ajattelin nyt että jos sitä kokeilisi vaikka jotain ihan vain paria viikkoa, kun ei se lukiosta pääsyn viivästyminen kuitenkaan niin huvittaisi.

Loppuun vielä akustinen versio (muuta en löytänyt) biisistä, joka aluksi tuntui jotenkin imelältä, mutta josta useamman kuuntelun jälkeen aloin pitää kovastikin ja joka nykyään meinaa tuoda kyyneleet silmiin. Tätä kuunnellessa jos joskus tulee sellainen fiilis, että vaihtoon on päästävä. Sanat.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Tunnustusta pukkaa

..."Tällä kertaa" Stylish Blogger Awardin muodossa. En oo lopulta ihan varma minkälaisin perustein noita on yleensä tapana jakaa, mutta jostain syystä Mira päätti heittää mua tuommoisella ja no, mikäpäs tässä :D

Ideana olisi kertoa itsestään 7 faktaa ja sitten antaa tunnustus eteenpäin 15 seuraavalle bloggaajalle.
Koitetaas nyt sitten keksiä jotain äärimmäisen oleellista:

1. Vaikka mun oma vaatetukseni onkin valitettavan usein (ja etenkin talvella) tätä ehkä vähän tylsähköäkin luokkaa "housut, toppi ja neule", tykkään vaatteista ja monenkinlaisista erilaisista pukeutumistyyleistä ihan älyttömästi. Olis tosi kiva osata itsekin ommella kaikenmoista hienoa päällepantavaa *-*

2. Tulen hulluksi, jos en vielä tänäkään kesänä pääse hankkimaan minkäänlaista kunnollista työkokemusta saati sitten sitä välttämätöntä pahaa, jota rahaksikin kutsutaan.

3. Tahdon johonkin toiseen maahan vaihto-oppilaaksi, ja kunhan saan itseäni niskasta kiinni, sopivasti rohkeutta kasaan ja alan viimein kunnolla ottaa ihmisiin kontaktia, voin sellaiseksi vielä vaikka tän kevään aikana päästäkin.

4. Ärsyynnyn niin maan pirusti ihmisistä, jotka pitävät seurustelua ja muitakin mahdollisimman nuorena sillä saralla hankittuja kokemuksia jonkinlaisen statuksen mittarina. Etenkin silloin, jos raukat erehtyvät luulemaan että myös muut ihmiset ovat samaa mieltä.

5. Öö... Ajoin tänään autolla ensimmäistä kertaa yksin :D Iskän Volvo on tosi kiva.

6. En oo syönyt viime toukokuun jälkeen ainuttakaan suklaapatukkaa tai -levyä.

7. Haluisin overbust-korsetin.

Siinäpä nuita.
En todellakaan keksi viittätoista bloggaajaa joille itse antaisin tuon tunnustuksen, omiakin lukijoita on kymmenen enkä hirveästi tykkäisi mennä joitain ihan tuntemattomia tuolla häiritsemään... Vaikkapa viisi ihmistä saa nyt luvan riittää: Suttu, Anna, Tiia, Nina ja Kati. :)

Päivityksiä ei ole taas hirveän tiuhaa tahtia ilmestynyt, mutta sen verran voin nyt löpistä, että täällä nautitaan juuri nyt lomasta vielä maanantaihin asti. Jonkinlaista laiskottelua on kyllä tullut harjoitettua :D No joo, olen mä saanut silti vähän kesätöitäkin haeskeltua ja tänään kävin jopa kuntosalilla! Vähän extempore-juttu mutta pitihän sitä mukaan lähteä kun Tiia kysyi. Saa nähdä onko takamus kipeänä huomenna (ja hiljaa te pervot siellä takarivissä).